Suomen nettopäästöjen vähentäminen edellyttää toimia. Niitä tarvitaan erityisesti maankäyttösektorin hiilinielun palauttamiseksi ja taakanjakosektorin riittävän kehityksen varmistamiseksi. Ilmastopaneelin tänään julkaisemat suositukset ovat nopeasti käyttöön otettavia keinoja kuroa kuilua kansallisiin tavoitteisiin ja EU-velvoitteisiin. Samalla on tarvetta edistää uusia puhtaan, vihreän siirtymän liiketoimintamalleja.
Lisätoimet ehtivät vielä mukaan ilmastopolitiikan keskeisiin asiakirjoihin
Suomen ilmastopaneelin lakisääteisiin tehtäviin kuuluu muun muassa antaa lausuntoja ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen liittyvistä ilmastopolitiikan asiakirjoista. Tänä vuonna olivat lausuttavina ilmastopolitiikan keskeisten asiakirjojen luonnokset: energia- ja ilmastostrategia ja keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma.
Kyseisten luonnosten perusteella Suomen nykyiset ja luonnoksissa linjatut ilmastotoimet eivät ole riittäviä. Sen vuoksi Ilmastopaneeli on nyt koonnut lausunnoissaan esittämänsä lisätoimet politiikkasuosituksiksi. Monia suosituksista on tuotu esiin jo Ilmastopaneelin keväällä julkaisemassa arviossa hiilineutraaliuden saavuttamisesta ja sen keinoista.
– Vaalikausien yli ulottuva politiikkajohdonmukaisuus on ilmastopolitiikan uskottavuuden ja vaikuttavuuden edellytys. Ennakoivilla ja kustannustehokkailla ilmastotoimilla pystytään tavoitteiden saavuttamisen lisäksi varmistamaan vihreiden liiketoimintamahdollisuuksien toteutuminen, toteaa Ilmastopaneelin puheenjohtaja, tutkimusprofessori Jyri Seppälä.
Suunnitelma- ja strategialuonnokset ovat parhaillaan valtioneuvoston täydennettävinä ja viimeisteltävinä. Vielä on mahdollista sisällyttää lopullisiin suunnitelmaan ja strategiaan nämä Ilmastopaneelin monitieteistä asiantuntemusta hyödyntäen laaditut politiikkasuositukset. Niissä kerrotaan toimenpidealueet, joissa Suomen tulee tehdä poliittisia päätöksiä, jotta päästöjen ja ilmastotavoitteiden välistä kuilua saadaan kurottua.
Taloudellisia ohjauskeinoja ja monihyötyisiä toimenpiteitä
Ilmastopaneelin uudessa julkaisussa on suosituksia taakanjakosektorille (liikenne, maatalous ja työkoneet), maankäyttösektorille, päästökauppasektorille ja teknologisiin investointeihin.
Liikenne on taakanjakosektorin suurin päästölähde, ja sähköistymisen nopeuttaminen on kustannustehokkain tapa vähentää liikenteen päästöjä. Ilmastopaneeli suosittelee liikenteen ilmastotoimiksi muun muassa hiilidioksidiperusteisten auto- ja ajoneuvoveron nostamista.
– Liikenteen sähköistymisen ja kestävien kulkutapojen edistämisellä voidaan vähentää päästöjä ja samalla pienentää liikenteen kustannuksia sekä julkisen talouden kestävyysvajetta. Seuraavan auton pitää olla sähköauto ja mieluiten sähkölinja-auto, sanoo Ilmastopaneelin jäsen, professori Heikki Liimatainen.
Maatalous on taakanjakosektorin toiseksi suurin päästölähde. Ilmastopaneeli suosittelee turvemaiden vettämisen laajentamista, sillä se vähentää päästöjä nopeasti. Samalla vähennetään maankäyttösektorin hiilidioksidipäästöjä.
– Maatalouden päästöt ovat vähentyneet erittäin hitaasti, ja kehityksen vauhdittamiseksi tarvitaan pitkäjänteistä poliittista ohjausta. Kaikkea vettämiskelpoista turvepeltoa ei tarvita ruoantuotantoon, kertoo Ilmastopaneelin jäsen, tutkimusprofessori Heikki Lehtonen.
Ilmastopaneeli suosittelee kirjaamaan metsälakiin velvoitteita metsänhoidon toimenpiteisiin, jotka edesauttavat hakkuumäärien maltillistumista ja hiilinielun vahvistamista. Vuosittainen hakkuumäärä vaikuttaa maankäyttösektorilla hiilitaseeseen nopeimmin.
– Osa metsänhoitotoimista, kuten tuhkalannoitukset turvemailla ja typpilannoitukset kivennäismailla sekä jatkuvapeitteinen kasvatus turvemailla, voivat olla metsänomistajalle taloudellisesti kannattavampia kuin nykyiset käytännöt. Nämä toimet eivät vaadi uusia tukia tai lainsäädäntömuutoksia, sanoo Ilmastopaneelin varapuheenjohtaja, tutkimusprofessori Raisa Mäkipää.
Päästökauppasektorin päästöt ovat vähentyneet nopeasti erityisesti energiasektorilla. Huomion tulisikin keskittyä puhtaan sähköntuotannon lisäämisen lisäksi päästökauppasektorin teollisuuden rakennetta uudistavien puhtaiden investointien toteutukseen esimerkiksi päästökauppatuottoja käyttämällä.
Teknologisia hiilinieluja ja hiilidioksidin hyötykäyttöä tuotteisiin tarvitaan ilmastotavoitteiden saavuttamiseen etenkin pidemmällä aikavälillä, joten Ilmastopaneeli suosittelee tukemaan bioperäisen hiilidioksidin teknistä talteenottoa. Tällaisen teknologian ratkaisujen liiketoimintapotentiaalin vuosittainen arvo voi liikkua arvioiden mukaan jopa useissa miljardeissa euroissa.
– Ennakoitavan sääntely-ympäristön ohella oikein kohdennetut yritystuet ja innovaatiorahoitus edistävät myös Suomen kilpailukykyä globaalisti ja EU-vertailumaiden rinnalla. Suomen on tärkeää edistää teknologisten nielujen tunnistamista EU:n ilmastopolitiikassa ja päästökaupassa, kertoo Ilmastopaneelin jäsen, erikoistutkija Kati Koponen.
Ilmastopaneelilta poliitikoille 14 suositusta
Jotta kuilua ilmastotavoitteiden ja ilmastotoimien välillä saadaan kurottua, Ilmastopaneeli ehdottaa poliittisille päättäjille seuraavia keinoja:
Liikenne
- Liikenteen verotus on uudistettava sähköistymistä tukevaksi.
- Jakeluvelvoite on nostettava aiemman lainsäädännön mukaiseksi.
- Joukkoliikennettä, kävelyä ja pyöräilyä on tuettava enemmän.
Työkoneet
- Vähäpäästöisten työkoneiden hankintaa ja teollisuusalueiden latausinfrastuktuurin kehittämistä on tuettava.
- Kevyen polttoöljyn jakeluvelvoite on nostettava 30 prosenttiin.
Maatalous
- Typpilannoitusta on tarkennettava ja vähennettävä.
- Turvepeltojen vettämistä on laajennettava.
- Naudoille on annettava metaanipäästöjä vähentävää rehulisäainetta.
Metsät ja maankäytön muutos
- Metsälakiin tulee kirjata hiilinielua vahvistavat käytännöt metsien käsittelyyn.
- Kannusteita on suunnattava metsäteollisuuden uudistumiseen.
- Puunpolton verotuki on poistettava.
- Päästöjä lisäävälle maankäytön muutokselle on asetettava riittävän suuri maksu.
Päästökauppa ja hiilidioksidin talteenotto
- Kohdennetaan päästökauppatuloja vaikuttaviin vihreän siirtymän toimiin.
- Bioperäisen hiilidioksidin teknistä talteenottoa on tuettava.
Lisätiedot:
Keinoja kuilun kuromiseksi – Suomen ilmastopaneelin politiikkasuositukset 2025
Politiikkasuositusten pohjana olevat muistio ja lausunnot: