Suomen ilmastopaneeli toteuttaa lakisääteistä tehtäväänsä ilmastopolitiikan neuvonantajana muun muassa tapaamalla poliittisia päättäjiä ja virkakuntaa.
Ilmastopaneelin juhlaseminaarin esityksessään Tampereen yliopiston professori, Ilmastopaneelin jäsen Heikki Liimatainen ja liikenne- ja viestintäministeriön liikenneneuvos Saara Jääskeläinen kertoivat liikenteen murroksesta, kustannuksista ja oikeudenmukaisuudesta.
Ilmastopaneelin juhlaseminaarin esityksessään Ilmatieteen laitoksen vanhempi tutkija, Ilmastopaneelin jäsen Joonas Merikanto ja Ilmatieteen laitoksen väitöskirjatutkija, Suomen nuorisoedustaja maailman ilmatieteen järjestössä (WMO) Laura Utriainen kertoivat maapallon lämpenemisestä ja sään äärevöitymisestä.
Suomen ilmastopaneeli toteuttaa lakisääteistä tehtäväänsä ilmastopolitiikan neuvonantajana muun muassa tapaamalla poliittisia päättäjiä ja virkakuntaa.
European Scientific Advisory Board on Climate Change on aloittanut toisen toimikautensa. Suomen ilmastopaneelin jäsen Kati Kulovesi on ensimmäinen suomalainen, joka on nimitetty ESABCC:n jäseneksi. Nimitys vahvistaa kansainvälisen ja kotimaisen ilmastopolitiikan tiedeneuvonnan yhteyksiä.