Uusin ilmastovuosikertomus kertoo, että kasvihuonekaasupäästöjä ilman maankäyttösektoria on pystytty vähentämään edellisestä vuodesta lähes 6 prosenttia. Nettopäästökin, jossa on laskettu kaikki päästöt ja nielut yhteen, on vähentynyt edellisestä vuodesta noin 1,4 prosenttia.
Näiden myönteisten lukujen rinnalla keskeistä on, että ilman merkittäviä maankäyttösektorin ilmastotoimia Suomi ei tule saavuttamaan EU:n ilmastovelvoitteita ja omaa hiilineutraaliustavoitettaan. Tätä viestiä ei voi kylliksi korostaa.
Ilmastovuosikertomus on historiansa monipuolisin, mutta ilmastopolitiikan monitasoisuus tuo haasteita raportointiin
Ilmastovuosikertomus avaa ansiokkaasti kokonaiskuvaa Suomen ilmastopolitiikan toimeenpanon tilanteesta: miten vuosi 2024 meni ilmastotoimien kannalta, ja miltä pidempiaikainen kehitys näyttää eri ilmastopolitiikan osa-alueilla eli päästökauppa-, taakanjako- ja maankäyttösektorilla sekä ilmastolain tavoitteissa.
Vuosikertomus on kehittynyt vuosien varrella, ja nyt käsillä oleva on varmasti monipuolisin tähänastisista. Vuosikertomus tekee parhaansa avatakseen termejä ja syitä, miksi Suomi on tässä tilanteessa ja mitä tästä voi seurata. Lisäksi vuosittain vaihtuvat teemat ja liitemateriaali indikaattoreineen monipuolistavat valveutuneenkin lukijan käsitystä ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen maailmasta.
Vuosikertomus omalla tavallaan paljastaa sen, kuinka vaikeaa on viestiä ilmastopolitiikan kaikista ulottuvuuksista. EU:n ilmastopolitiikka on monimutkainen, koska eri toimialat ja maat on haluttu tekemään asioita yhteisesti sovituilla säännöillä. Koska jokaisella maalla on omat intressinsä, kompromissiin perustuva lopputulos ei voi olla yksinkertainen. Sen lisäksi Suomella on omat kansalliset askelmerkit hiilineutraaliustavoitteeseensa, joka on kirjattu ilmastolakiin.
Suomen nettopäästöt eivät ole vähentyneet yli 30 vuoteen
Vuosikertomuksen lukijan on tärkeä ymmärtää, että Suomi ei ole edennyt nettopäästöjen vähentämisessä. Maan rajojen sisäpuolella aiheutetaan ilmakehään nyt yhtä paljon päästöjä kuin vuonna 1990. Vuosittainen tilanne on ollut hyvin samanlainen 34 vuotta kestäneen seurantajakson aikana.
Suomessa on syytä olla ylpeitä fossiilisten päästöjen vähentämisestä noin 44 prosentilla vuosien 2005 ja 2024 välillä, mutta maankäyttösektorin heikkeneminen samaan aikaan on syönyt nämä myönteiset saavutukset nettopäästöissä.
On selvää, että fossiilisten päästöjen vähentämisen on oltava etusijalla. Myös maankäyttösektorilla syntyy kuitenkin runsaasti fossiilisiin rinnastettavia päästöjä, ja trendi on kasvava. Näitä päästöjä on nykyisin jo yli 20 Mt CO2-ekv. (jatkossa lyhyemmin Mt). Vuosisatoja vanhasta turpeesta hajonnut hiili ei palaa enää takaisin maaperään ja metsäkato hävittää hiilen kierron. Vertailun vuoksi Suomen fossiiliset ja prosessiperäiset päästöt olivat vuonna 2024 pikaennakkotietojen mukaan noin 39 Mt.
Maankäyttösektori jää suhteettoman vähälle huomiolle
Puusto eli elävä biomassa on nielu, mutta maaperäpäästöt ylittävät biomassan nielun ja tämän vuoksi metsät ovat kokonaisuudessaan nettopäästölähde. Päästöjen kasvu johtuu metsähoidon toimista: puun kasvun parantamiseksi on ojitettu soita ja siten aiheutettu ilmaston lämmetessä lisää turveperäisiä maaperäpäästöjä.
Maankäyttösektorin käsittely vuosikertomuksessa on heikentyneeseen tilannekuvaan nähden riittämätöntä. Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma (MISU) käsitellään lyhyesti muun muassa toteamalla, että suunnitelmaa on pantu toimeen rahoituksen puitteissa vuonna 2024. Useat merkittävät toimet, kuten suopeltojen vettäminen, eivät ole kuitenkaan vielä nytkähtäneet liikkeelle tukirahoituksen hävittyä budjetista.
Huomionarvoista on, että nykyinen MISU johtaa parhaimmillaankin vain noin 3 Mt nettonielun vahvistamiseen maankäyttösektorilla vuoteen 2035 mennessä. Tosiasiallisesti Suomella on moninkertaisesti enemmän kirittävää sekä vuoden 2030 maankäyttösektorin EU-velvoitteen täyttämiseksi että vuoden 2035 kansallisen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi. Tilanteen vakavuuden huomioiden maankäyttösektori ei saa ansaitsemaansa palstatilaa.
Vuosikertomuksessa kerrotaan ansiokkaasti maankäyttösektorin ensimmäisen EU-velvoitekauden 2021–2025 alijäämäarvio, joka on 110–115 Mt ilman joustoja. Myös vuosien 2026–2029 lineaarisesti kiristyvää tavoitetta ja siinä edistymistä kuvataan, mutta lukija saattaa jäädä kaipaamaan täsmällisempää arviota nykytoimien ja etenkin hakkuumäärien vaikutuksesta vuoden 2030 velvoitteen toteumaan.
Ilmastopaneelin keväällä julkaistu raportti antaa selvän vastauksen, miten Suomi saisi täytettyä velvoitteensa: hakkuita on selvästi vähennettävä nykytasosta, vaikka maankäyttösektorilla tehtäisiin kaikki muutkin toteutettavissa olevat ilmastotoimet.
Maankäyttösektorin toimettomuus vaikuttaa taakanjakosektorin tilanteeseen
Vuosikertomuksessa käsitellään kiitettävän yksityiskohtaisesti taakanjakosektorin toimia ja niissä edistymistä. Kuitenkin taakanjakosektorin lisätoimien tarvetta sekä vuosina 2021–2023 saavutettujen ylijäämien ja mahdollisten päästökaupan joustojen käytettävyyttä arvioitaessa on välttämätöntä huomioida kytkös maankäyttösektorin kumuloituvaan alijäämään.
Kytköksen selventäminen vaatisi monipuolisemman käsittelyn kuin sen, että hyvittämättä jäävä maankäyttösektorin ensimmäisen velvoitekauden alijäämä siirtyy kertoimella 1,08 taakanjakosektorin lisäpäästövähennystarpeeksi. Tarkastelun myötä selviäisi, että Suomella on todennäköisesti arvioitua suurempi tarve tehdä lisätoimia taakanjakosektorilla, vaikka maankäyttösektorin hyvittämättä jääneen alijäämän täysimääräinen siirto taakanjakosektorille ei toteutuisikaan.
Vuosikertomuksen mukaan päästökauppasektorin päästöt ovat vähentyneet hyvin ja niiden uskotaan vähenevän jatkossakin mallikkaasti. Pientä harhaa aiheuttaa kuitenkin se, että fossiilisista päästöistä on päästy eroon käyttämällä yhä enenevimmissä määrin puuta. Päästökauppasektorin nettopäästövaikutus, jossa huomioidaan puun käytön vaikutukset metsämaan nettonielun pienenemiseen, tulisi tuoda näkyviin.
Puun hakkuiden vaikutukset pitää toki laajemminkin tuoda vuosikertomuksessa esiin. Kasvihuonekaasuinventaarion perusteella voidaan jo hyvin hahmottaa yhden miljoonan kuutiometrin runkopuunhakkuun vaikutus nielunmenetykseen metsässä. Niinpä edellisen vuoden maankäyttösektorin tuloksen ja tämän vuoden runkopuuhakkuun toteutuman avulla on helppo tehdä arvio tämän vuoden maankäyttösektorin tuloksesta, koska muilla maankäyttösektorin alueilla kuin metsämaalla ja puutuotteilla on vuosien välillä vain pientä vaihtelua.
Ilmastotoimien lykkääminen myöhemmäksi tulee kalliiksi
Vuosikertomuksessa tuodaan vaihtuvana teemana hienosti esiin ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen terveysvaikutuksia. Tämä tiivis tietopaketti, jota on syytä avata yksityiskohtaisemmin myöhemmin muussa yhteydessä, antaa omalta osaltaan tärkeän viestin: Suomen kannattaa olla tukemassa EU:n kunniahimoista ilmastopolitiikkaa ja tehdä oma osuutensa yhteisistä ilmastotavoitteista.
Viime vuonna Suomen ilmastopaneeli esitti, että vuosikertomukseen tulisi liittää tiedot tekemättömyyden kustannuksista ja siitä, kuinka aikaisemmin päätetyt ilmastotoimet on otettu käyttöön. Kumpaankin huutoon on vastattu.
On selvää, että nyt vuosikertomuksessa esitetyt Kansallisen energia- ja ilmastopolitiikan uudet toimet ja -skenaariot (KEITO) -hankkeen perus- ja politiikkaskenaariot pyrkivät ottamaan huomioon eri toimenpiteiden toteutuksen edistymisen ja suunnitellut lisätoimet. Tästä huolimatta olisi tärkeää nostaa esiin, mitkä tekemättä jääneet toimenpiteet ovat keskeisiä velvoitteiden ja tavoitteiden saavuttamiseksi ja millä kuilua pyritään kuromaan. Tämä koskee etenkin maankäyttösektoria.
Vuosikertomuksessa tekemättömyyden kustannuksia lähestytään ilmastonmuutoksen sopeutumisen ja hillinnän näkökulmasta. Jäsentely on ymmärrettävä, mutta analyysi kohdistuu melko paljon ilmastonmuutoksen globaaleihin heijastevaikutuksiin Suomessa. Tekstissä ei ole kuitenkaan otettu esiin ilmastonmuutoksen aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä globaalissa etelässä ja mahdollisesti Suomeenkin suuntautuvaa ilmastopakolaisuutta sekä rikkaampien ja köyhempien maiden välistä jännitetä ilmastovahinkojen rahoituksessa.
Vuosikertomuksessa avataan hiilen sosiaalisia kustannuksia (Social Cost of Carbon) ja menetetyt hyödyt tuodaan onnistuneesti esiin myös toimimattomuuden kustannuksina. Tätä kenties vuosikertomuksen odotetuinta kohtaa olisi ollut syytä käsitellä monipuolisemmin ja syvällisemmin etenkin näkökulmasta, joka avataan nyt vain sivuten yhdessä lauseessa: ilmastotoimien toteuttamatta jättäminen nyt kasvattaa toimien tarvetta tulevaisuudessa.
Moni lukija saattaakin esitetyn perusteella ajatella, että ilmastotoimia voitaisiin siirtää tulevaisuuteen ilman mitään taloudellista haittaa. Tässä on iso selventämisen paikka.
Lue lisää:
- Ilmastovuosikertomus 2025 (ym.fi)
- Ilmastopaneelin muistio: Suomen hiilineutraaliuspolku – Arvio hiilineutraaliuden saavuttamisesta ja sen keinoista
- Ilmastopaneelin raportti: Arvio Suomen maankäyttösektorin tilanteesta – Tarkastelussa EU:n LULUCF-velvoitekaudet 2021–2025 ja 2026–2030