Suomessa metsien hiilinielutavoitteiden asettamisessa ja metsäsektorin päätöstenteon tukena on käytetty skenaariolaskelmia, joissa on arvioitu metsien potentiaalista hiilinielua joko säilyttäen puunkäytön ja hakkuiden aiemmin toteutuneen tason tai arvioimalla, mikä on puuntuotannon kannalta suurin ylläpidettävissä oleva hakkuutaso. Skenaariolaskelmista puuttuu vaihtoehtojen tarkastelu, jossa olisi mukana myös aiemmin toteutunutta alemmat hakkuutasot. Koska laskelmia ei ole tehty, päätöksentekijöillä ei ole käytettävissään tietoa, miten nykyistä pienemmät hakkuut vaikuttaisivat esimerkiksi metsien kasvuun, puuston hiilinieluun ja metsien (puusto+maaperä) hiilinieluun.
EU:ssa ja Suomessa valmistaudutaan asettamaan vuoden 2040 ilmastotavoitteet ja suunnittelemaan toimet, joilla ne saavutetaan. Aiemmin asetetuissa tavoitteissa ja Suomen omassa hiilineutraaliustavoitteessa maankäyttösektorin nieluilla on merkittävä rooli. Maankäyttösektorilla on runsaasti käyttämättömiä päästövähennyskeinoja sekä nieluja vahvistavia mahdollisuuksia. Tämä hanke tuottaa tietopohjan, jonka myötä metsien hiilinielukeskusteluun saadaan myös arvio hakkuutason vaikutuksesta ja vähenevien hakkuiden merkityksestä metsien kasvulle ja kansantaloudelle.
- Hankkeen tulosten arvioitu valmistuminen: 6/2026
- Hankkeen vastuupanelisti: tutkimusprofessori, varapuheenjohtaja Raisa Mäkipää
- Hankkeessa mukana: Luonnonvarakeskus ja Suomen ympäristökeskus
