Tässä muistiossa Ilmastopaneeli pyrkii ennen muuta jäsentämään pitkän aikavälin suunnitelman laadintaan liittyviä keskeisiä teemoja ja tehtävien valintojen luonnetta, kun tarkastelun horisontti on pyynnössä määritelty 2050.
Paneeli on nähnyt hyödylliseksi luoda vastaustensa perustaksi lähestymistavan ja laskennan, joka mahdollistaa päästöjen ja nielujen tasapainoisen tarkastelun liittyneenä globaaleihin hiilibudjetteihin sekä vaihtoehtoisiin näkemyksiin siitä, mitä voisi pitää Suomen (ja EU:n) oikeudenmukaisena osuutena globaalien päästöjen vähentämisestä. Ilmastopaneeli tarkastelee Suomen vastuuta ja tavoitteita ottamatta huomioon Euroopan unionin mahdollisia tarkennuksia Unionin päästövähennyksiin, koska jokainen jäsenmaa voi harjoittaa niin halutessaan myös kunnianhimoisempaa politiikkaa kuin EU oikeudellisesti edellyttää, kuten Suomi parhaillaankin tekee. EU:n ilmastopolitiikan reunaehdot, kuten nielut ja joustomekanismit, sen sijaan otetaan huomioon.
Laskelmien lähtökohtana on Pariisin ilmastosopimus ja sen tavoite rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousun selvästi alle 2 asteen ja pyrkiä 1,5 asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan. Sopimus edellyttää osapuolten pyrkivän kääntämään globaalit päästöt laskuun mahdollisimman pian sekä saavuttamaan päästöjen ja poistumien tasapaino vuosisadan toisella puoliskolla. Päästöjen leikkaaminen Pariisin ilmastosopimuksen alla perustuu kansallisesti määriteltyihin panoksiin, joiden kollektiivista riittävyyttä arvioidaan viiden vuoden välein Pariisin sopimuksen tavoitteiden näkökulmasta. Pariisin sopimuksen järjestelmä pyrkii varmistamaan, että kunkin maan panos on pitkällä tähtäimellä linjassa sopimuksen tavoitteiden kanssa.
Kansallisten panosten valintaa Pariisin sopimuksen mukaisessa prosessissa ohjaavat toisaalta maiden näkemykset niiden reilusta osuudesta ilmastotoimiin ja toisaalta näkemykset teknis-taloudellisesta kyvystä vähentää nettopäästöjä, eli fossiilisia ja prosessiperäisiä kasvihuonekaasupäästöjä ja edistää hiilen sidontaa ns. LULUCF-sektorilla (tästä eteenpäin maankäyttösektori). Näkemys globaalista oikeudenmukaisuudesta tai kunnianhimon riittävyydestä on luonteeltaan normatiivinen. Sitä voidaan systematisoida ja jäsentää kansallisen keskustelun pohjaksi käyttäen tieteellisessä kirjallisuudessa yleisesti sovellettuja oikeudenmukaisuuskriteerejä. Ilmastopaneeli on käyttänyt taustalaskelmissaan seuraavia usein sovellettuja oikeudenmukaisuuskriteereitä:
- Tasajaon periaate: jäljellä oleva globaali hiilibudjetti jaetaan tasan kaikkien maapallon asukkaiden kesken
- Maksukyvyn periaate: jokainen maa saa globaalista per capita hiilibudjetista osuuden maan päästövähennyskyvyn mukaan, kun sen mittarina toimii maan per capita bruttokansantuote; suurempi bruttokansantuote johtaa pienempään osuuteen per capital hiilibudjetista.
- Historiallisen vastuun periaate: jokainen valtio saa saman määrän per capita päästöjä, kun mukaan lasketaan menneet ja tulevat päästöt valitulla ajanjaksolla ja sen mukaisella globaalilla hiilibudjetilla
Toimeksiannossa pyydetyn vastausajan ja tehtävään saatujen resurssien puitteissa paneelilla ei ole ollut mahdollisuutta tehdä syvällistä selvitystyötä. Erityisesti tavoitteeseen liittyvien kustannusten ja syntyvien uusien mahdollisuuksien tarkasteluun ei ole ollut mahdollista paneutua näin lyhyessä ajassa, minkä vuoksi päästöjen vähentämisen välietapeista ei ole voitu muodostaa kustannustehokkuuteen perustuvia näkemyksiä.