Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii voimakkaita toimia lähivuosikymmeninä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana päästöt ovat lisääntyneet globaalisti keskimäärin 2,2 prosenttia vuodessa, ja samalla ilmakehän kriittinen kasvihuonekaasupitoisuus ylittyy väliaikaisesti useissa skenaarioissa. Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n 13.4.2014 julkistamien skenaarioiden mukaan kasvihuonekaasupäästöjä tulee vähentää globaalisti 40–70 prosenttia vuoden 2010 tasosta vuoteen 2050 mennessä, jotta turvalliseksi katsottua kahden asteen lämpötilanousua maapallolla ei ylitetä. Tähän päästövähennyspolkuun on liitetty toteutusskenaario (van Vuuren ym. 2011), jossa OECD-maille on hahmoteltu noin 80 prosentin päästövähennystarve vuoden 2000 tilanteesta vuoteen 2050. Samassa skenaariossa OECD-mailta odotetaan nollapäästöjä vuoteen 2070–2080 mennessä.
Suomen ilmastopaneelin mukaan kauaskatseista politiikkaa olisi ennakoida toimia, jotka ennen pitkää ovat väistämättömiä. Kiirehtiminen kasvihuonekaasujen nollapäästöisyyteen on Suomellekin suunta, koska Suomi on muiden teollisuusmaiden tavoin sitoutunut (UNFCCC, 3. artiklan periaate) vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään köyhiä maita nopeammin. Suomen energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmisteluun on liitetty hiilineutraalin yhteiskunnan tavoittelu hallitusohjelman mukaisesti (Työ- ja elinkeinoministeriö 2013). Hiilineutraalisuutta kuitenkin käytetään yleisterminä ilman täsmällisempää määrittelyä, minkä takia Suomen ilmastopaneeli katsoi tarpeelliseksi selventää hiilineutraalisuuden käsitettä.
Tämän raportin 1. osassa ”Hiilineutraalisuus käsitteenä” tuodaan esiin miten hiilineutraalisuuden käsitettä on käytetty kansallisesti ja kansainvälisesti. Työssä tuodaan esiin myös havainnollisia esimerkkejä siitä, kuinka eri tahot ovat liittäneet toimintaansa hiilineutraalisuuden tavoittelun. Luotua tietopohjaa on käytetty taustatietona Suomen ilmastopaneelin työssä (Seppälä ym. 2014a), jossa hiilineutraalisuuden käsitettä ja sen tavoittelua on selvennetty suhteessa viimeisimpään tieteen näkemykseen päästövähennysten kiireellisyydestä. Suomen ilmastopaneeli määritteli hiilineutraalisuuden tilaksi, jossa aiheutettujen kasvihuonekaasujen nettopäästöt olisivat vuosittain nolla. Selvitys avaa käsitettä globaalin tason lisäksi valtion, maakuntien, kuntien, organisaatioiden ja yksilöiden tasolla. Yhteisenä periaatteena kaikilla tasoilla tapahtuville päästöleikkauksille on tavoite vähentää ensisijaisesti omia päästöjä niin paljon kuin pystytään ja kompensoida loput päästöt hankkimalla päästöyksiköitä ulkopuolisilta markkinoilta.
Globaalilla ja maiden tasolla hiilineutraalisuuden tavoitteen saavuttaminen on haasteellista. Muutos on mahdollista viime kädessä uuden vähähiilisen teknologian kehittymisen, sen laajamittaisen käyttöönoton ja ihmisten uusien toimintatapojen seurauksena. Haasteena on saada tämä muutos aikaiseksi siten, että edellä mainittu vaarallisen lämpötilannousun estävä globaali päästövähennyspolku ehtisi toteutua ajoissa. Muutoksen jouduttamiseksi tarvitaan kaikki yhteiskunnan eri osapuolet mukaan. Teollisuustuotannon vähähiiliset ratkaisut eivät riitä, vaan myös kuluttajat on saatava tekemään ilmastoystävällisiä valintoja. Ilmastoystävällinen kulutuskysyntä jouduttaa myös omata osaltaan teollisuustuotannon uudistumista ja innovaatiotoimintaa, joilla saadaan edelleen päästöjä alas. Vaikka kulutuksen ja kuluttajien rooli on ilmastonmuutoksen hillinnässä hyvin tiedostettu, käytäntö ei ole vielä muodostunut sellaiseksi, että kuluttajien ilmastoystävälliset ratkaisut olisivat Suomessa tai muissakaan teollisuusmaissa valtavirtaa. Tätä varten Suomen ilmastopaneeli suuntasi hiilineutraalisuustyön täydentävät selvitykset erityisesti kulutuksen alueelle.
Kuluttajien haluttomuuteen ottaa ilmastoystävällisiä ratkaisuja ja toimintatapoja käyttöön on useita syitä. Joissakin tapauksissa syynä on yksinkertaisesti tietämättömyys käyttökelpoisista, vaivattomista ja oman taloudenpidon kannalta kustannustehokkaista hillintäratkaisuista. Tätä varten kulutuksen tueksi
tehtävissä erillisselvityksissä haluttiin tuoda näkyviin tämän päivän kulutusvalintojen mahdollisuudet ilmastotyössä. Kulutuksen osa-alueista otettiin tarkemman selvittelyn kohteiksi kotitalouksien kulutuksen keskeisimmät osa-alueet: asuminen, liikkuminen ja ruokailu. Niihin liittyvät erillisselvitykset on esitetty tämän raportin osissa 2, 3 ja 4. Näissä selvityksissä on tuotu esiin sekä tekniikan käyttöönoton että toimintatapamuutoksin saavutettavat kuluttajien päästövähennysmahdollisuudet.
Hiilineutraalisuuden tavoittelun viimeisenä vaiheena on päästöjen kompensointi kun omasta toiminnasta synnytettyjä päästöjä ei pystytä enää vähentämään kustannustehokkaasti. Kompensointia ja siihen liittyviä näkökohtia on käsitelty raportin kahdessa osassa. Osassa 1 kuvataan kompensointi hiilineutraalisuuden tavoittelun yleisenä keinoa. Osassa 5 pureudutaan syvällisemmin vapaaehtoisiin päästöjen kompensointimarkkinoihin ja hahmotellaan Suomen sisällä toteutettavaksi toimia, joita voitaisiin tulevaisuudessa sisällyttää kompensointia palveleviin hiilimarkkinoihin.
Suomen ilmastopaneeli järjesti 11.2.2014 työpajan asiantuntijoille tämän raportin erillisselvitysten ja ilmastopaneelin hiilineutraalisuusselvityksen luonnosvaiheiden keskeisimmistä tuloksista. Työpajan tulokset on raportoitu tämän raportin liiteosassa.
Suomen ilmastopaneeli laati tässä raportissa julkaistujen erillisselvityksen (osat 2-5) pohjalta oman yhteenvedon (Seppälä ym. 2014b), jossa tuodaan esiin ilmastopaneelin linjaukset kuluttajien mahdollisuuksista vähentää päästöjään asumiseen, liikkumiseen ja ruokailuun liittyvillä valinnoilla sekä kompensoinnilla.