Ympäristöministeriön johdolla tehdyssä arvioinnissa tarkasteltiin ilmastolain tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseksi vaikuttavuuden, kustannustehokkuuden ja hyväksyttävyyden näkökulmista. Arvioinnin mukaan Suomen tavoitteet ovat kansainvälisten sopimusten ja EU-velvoitteiden mukaiset.
Arvioinnissa tunnistetaan samoja haasteita ja mahdollisuuksia, joita myös Ilmastopaneeli on toistuvasti nostanut esiin: tavoitteiden saavuttaminen edellyttää riittäviä, oikea‑aikaisia ja aidosti päästöjä vähentäviä toimia. Ratkaisevaa on, kuinka johdonmukaisesti ilmastotoimet viedään käytäntöön eri sektoreilla ja tuottavatko päätökset riittävät päästövähennykset ajoissa.
Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii kiireellisiä toimia: jokainen viivytys lisää inhimillistä kärsimystä, taloudellisia kustannuksia ja riskiä peruuttamattomista muutoksista. Vastaavasti jokaisella vältetyllä asteen kymmenyksen lämpenemisellä on merkitystä.
Hiilineutraaliustavoite ja siihen johtava nettopäästöjen vähennyspolku vastaa Suomen oikeudenmukaista osuutta globaalista hiilibudjetista. Kansallista liikkumavaraa ohjaavat EU:ssa sovitut ja kansainväliset velvoitteet. Täyttämällä taakanjakosektorin ja maankäyttösektorin velvoitteensa Suomi on jo lähellä hiilineutraaliutta.
Johdonmukainen sääntely on keskeinen edellytys puhtaille investoinneille ja taloudellisille mahdollisuuksille. Toteuttamalla ilmastotoimet kotimaassa niiden taloudelliset ja työllistävät vaikutukset hyödyttävät Suomea ja suomalaisia.
