Valtioneuvosto nimitti uuden ilmastopaneelin, puheenjohtajana jatkaa Markku Ollikainen

Valtioneuvosto nimitti tänään uuden ilmastopaneelin, jonka puheenjohtajana jatkaa ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen Helsingin yliopistosta. Paneelissa on yhteensä 15 jäsentä, joista kymmenen on uusia. Paneeli valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajat. Paneelin kausi on 1.1.2020–31.12.2023.

Suomen ilmastopaneelin rooli on määritelty vuonna 2015 voimaan tulleessa ilmastolaissa. Paneeli on tieteellinen ja riippumaton toimija, joka edistää tieteen ja politiikan vuoropuhelua ilmasto- ja energiapolitiikan valmistelussa. Lain mukaisesti paneeli toimii ilmastopolitiikan suunnittelun ja sitä koskevan päätöksenteon tukena. Ilmastopaneelilta on pyydettävä lausunnot ilmastolain mukaisista suunnitelmista. Ilmastolakia uudistetaan, joten on mahdollista, että paneelin tehtäviä tarkennetaan laissa. Paneelin rahoitusta on myös lisätty 750 000 euroon vuodessa, jotta se pystyisi entistä paremmin tarjoamaan osaamistaan hallituksen tueksi.

”Hallitus haluaa tehdä vahvasti tietoon pohjaavaa politiikkaa. Siksi on tärkeää, että paneelille on nyt turvattu riittävät resurssit ja sen sihteeristöä vahvistetaan”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

Jäseniä monipuolisesti eri tieteenaloilta

Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset saivat ehdottaa paneeliin jäseniä, ja ympäristöministeriö vastaanotti yhteensä 60 ehdotusta. Valintakriteereinä oli, että jäsenillä tulee olla tohtorin tutkinto paneelin tehtävien kannalta relevantilta alalta, aktiivista roolia tutkimuksessa, kykyä työskennellä osana monitieteistä tiimiä, kykyä välittää tietoa tutkimuksen ja päätöksenteon välillä ja ajankäytöllinen mahdollisuus osallistua toimintaan aktiivisesti.

Ilmastopaneelissa on turvattu eri tieteenalojen osaaminen, jotta laissa määriteltyjen tehtävien edellyttämä asiantuntemus voidaan varmistaa. Paneelissa on osaamista taloudellisista ja oikeudellisista asioista, energiakysymyksistä, metsä- ja nieluasioista, liikenteestä, kuntien ilmastotoimista, kulutuksesta, sosiaalisesta hyväksyttävyydestä, terveydestä ja sopeutumisesta. Lisäksi on huomioitu tasa-arvolain edellytykset ja alueellinen tasapaino.

Paneelin toimintaa tukee tiedesihteeristö ja pääsihteeri.

Ilmastopaneelin jäsenet 2020–2023

Puheenjohtaja: Markku Ollikainen, professori, Helsingin yliopisto (ympäristö- ja luonnonvaratalous)

Jäsenet:

Antti Arasto, tutkimusjohtaja, VTT (energia)
Ari Ekroos, professori, Aalto-yliopisto (oikeustiede)
Jouni Jaakkola, professori, Oulun yliopisto (terveys ja ilmastonmuutos)
Sirkku Juhola, professori, Helsingin yliopisto (sopeutuminen)
Paula Kivimaa, tutkimusprofessori, SYKE (liikenne ja kestävä kaupunki)
Hannele Korhonen, tutkimusprofessori, toimialajohtaja, Ilmatieteen laitos (ilmasto- ja ilmakehämallinnus, skenaariot)
Jarek Kurnitski, professori, Aalto-yliopisto (rakentaminen)
Jukka Käyhkö, professori, Turun yliopisto (maantiede, ilmasto-opetus)
Peter Lund, professori, Aalto-yliopisto (energia)
Tuula Packalen, tutkimusprofessori, ohjelmajohtaja, LUKE (metsätieteet)
Kristiina Regina, tutkimusprofessori, LUKE (maaperä ja luonnonvarat)
Jyri Seppälä, professori, tutkija, SYKE (kestävä kulutus, kuntien ilmastotyö)
Annukka Vainio, apulaisprofessori, Helsingin yliopisto (sosiaalipsykologia, viestintä ja käyttäytyminen)
Timo Vesala, tutkimusprofessori, Helsingin yliopisto (nielut)

Ensimmäinen ilmastolain mukainen ilmastopaneeli arvioitiin toimivaksi

Edellisellä toimikaudellaan ilmastopaneeli toteutti 21 hanketta ja antoi yhteensä 20 lausuntoa ilmastolain mukaisista ilmastopolitiikan suunnitelmista. Lisäksi se on tuottanut muistioita ministerien pyynnöstä. Ilmastopaneeli on tehnyt mm. oman päästökuiluraporttinsa, laatinut sähköautolaskurin, metsälaskelmia ja ilmastokasvatusraportin. Paneelin toiminnasta tehtiin vuonna 2019 riippumaton arvio, jonka mukaan paneelin työ on vahvistanut tieteellistä näkökulmaa ilmastopolitiikan päätöksenteossa, ja se on vaikuttanut rakentavasti myös yhteiskunnalliseen keskusteluun ilmastonmuutoksesta.

­

Lisätiedot:

Ympäristö- ja ilmastoministerin erityisavustaja Riikka Yliluoma, p. 050 414 1682,

Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen, Helsingin yliopisto, p. 029 415 8065,

Heta Heiskanen, ilmastopaneelin pääsihteeri, ympäristöministeriö, p. 0295 250 380,

 

Tiedotetta muokattu 20.12.2019: täydennetty uusien panelistien nimet.