Selvityksen lähtökohtana on ollut kartoittaa energia- ja ilmastostrategian seurannan keskeiset toimijat ja
näiden roolit. Aineistona on käytetty julkisten asiakirjojen lisäksi avainhenkilö- ja asiantuntijahaastatteluja eri sektoreilta. On ilmeistä, että seuranta on laajentunut viime vuosien aikana ja inventaariosta ollaan siirtymässä enenevässä määrin politiikkatoimien seurantaan. Energia- ja ilmastostrategian kokonaisuutta ajatellen kansalliset ja kansainväliset seurantatehtävät kietoutuvat yhteen. Kansallisen energia- ja ilmastostrategian seurannassa hyödynnetään pääosin niitä jo olemassa olevia seurantamekanismeja, joita käytetään kansainvälisen tason ja Euroopan unionin raportoinnissa. Seurantajärjestelmän ajankohtainen kehittämistarve Suomessa perustuu paitsi kansallisen ilmastolain toimeenpanoon myös EU:n uudistettuun seurantajärjestelmäasetukseen (525/2013/EY), joka osaltaan asettaa velvoittavat normit seurannalle.
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia ja sen seuranta ovat jäsentyneet hallituskausien mukaisesti niin, että jokainen hallitus on 2000-luvulla linjannut strategian omalta osaltaan. Tätä työtä on käytännön tasolla koordinoinut Työ- ja elinkeinoministeriö (aiemmin Kauppa- ja teollisuusministeriö). Parlamentaarisen Energia- ja ilmastokomitean mietinnön mukaan (lokakuu 2014) kasvihuonekaasuja on pyrittävä vähentämään kaikilla sektoreilla, joskin sektoreiden potentiaalit vähentää päästöjä ovat erilaiset. Päästövähennystavoitteen saavuttamiseksi esimerkiksi energiajärjestelmä on muutettava lähes
päästöttömäksi vuoteen 2050 mennessä.
Kasvihuonekaasupäästöjä tarkastellaan seurannassa kaksijakoisesti sen mukaan tulevatko päästöt päästökauppasektorilta vai ei-päästökauppasektorilla. Myös hillintästrategioita ja -toimia tarkastellaan ja seurataan yleensä tämän jaottelun mukaisesti. Nämä jaottelut voivat toimia ongelmitta päästöjen inventaariossa, mutta strategiset toimet ja arviot edellyttävät kokonaisvaltaisempaa näkökulmaa.
Kansalliseen ja kansainväliseen energia- ja ilmastostrategiaan liittyvä raportointi edellyttää runsaasti inventaario- ja seurantatyötä, joka jakautuu useille tutkimuslaitoksille ja virastoille. Vaikka järjestelmä on monimutkainen, pidetään seurantaa yleisesti ottaen tehokkaasti organisoituna niin, että jokainen tietää paikkansa ja suorittaa sujuvasti oman tehtävänsä. Suurten linjojen koordinoinnin ja politiikkalinjausten katsotaan toteutuvan ministeriöissä, kun taas tutkimuslaitokset ja virastot keskittyvät tiedon hankintaan ja sen hallinnointiin. Monet säädökset säätelevät raportointia ja raportointi vaatii virastoilta ja tutkimuslaitoksilta paitsi paljon valmistelevaa työtä myös tiedonhallinnan kehittelyä, sillä raportointi on muuttunut viime vuosina entistäkin tietointensiivisemmäksi. Asiantuntijahaastattelujen nojalla raportoinnin ongelmat liittyvät useimmiten aikataulutukseen, lisäraportointia koskeviin pyyntöihin ja raportoinnin valmistelijoiden väliseen työnjakoon.
Ilmastopaneelin suositukset tulevaa strategiatyötä ajatellen voidaan tiivistää kolmeen näkökohtaan. Ensinnäkin tuotetun tiedon on oltava mahdollisimman käyttökelpoista ja luettavaa kaikille ilmastotyöhön osallistuville. Päästötietojen lisäksi tarvitaan yhteiskunnallisesti relevanttia tietoa politiikkatoimien vaikutuksista. Toinen suositus on raportoinnin selkeytys ja virtaviivaistaminen. Tämä suositus kattaa laajasti erilaiset raportointitarpeet sekä raportoinnin työnjaon ja vastuiden kirkastamisen. Kolmas suositus koskee yleisesti käytettyjen työkalujen ja menetelmien kehittämistä. Raportointia on pystyttävä kehittämään kokonaisuutena ja organisoitava se hyvin. (Ks. tarkempi kuvaus Luku 8)