EU:n jäsenvaltioiden hallitusten ja valtionpäämiehet vahvistivat lokakuussa 2014 EU:lle koko talouden laajuisen sitovan päästövähennystavoitteen, jonka mukaan EU:n päästöjä on vähennettävä vuoteen 2030 mennessä ainakin 40 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna. Jotta päästöjen vähentäminen olisi kustannustehokasta, EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluvien teollisuus- ja energia-alojen on vähennettävä päästöjä vuoteen 2030 mennessä 43 prosenttia vuoteen 2005 verrattuna. Muiden talouden alojen, niin sanotun taakanjakosektorin, on vähennettävä päästöjä vuoteen 2030 mennessä vähintään 30 prosenttia vuoteen 2005 verrattuna. Sekä päästökauppajärjestelmä että taakanjakosektori pyrkivät erityisesti fossiilisperäisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Maankäytölle, maankäytön muutoksille ja metsätaloudelle (ns. LULUCF-sektori) asetetaan omat ilmastovelvoitteet vuonna 2018 vahvistetulla LULUCFasetuksella (EU 2018a). Asetuksen lähtökohtana on pyrkiä varmistamaan, että myös LULUCF-sektorilla toteutetaan ilmastotoimia ja ettei LULUCF-sektorin kasvihuonekaasupäästöjen nettopoistumissa tapahdu olennaista heikkenemistä koko EU:n tasolla vuoteen 2005 verrattuna.
Suomen ensimmäinen keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma (YM 2017) konkretisoi taakanjakosektorin päästövähennysten osalta hallituksen energia- ja ilmastostrategiaa (TEM 2016). Tämä ns. KAISU osoittaa eri sektoreille toimet, joiden avulla Suomelle asetetut taakanjakosektorin EU-tavoitteet ovat saavutettavissa vuonna 2030. Suomelta edellytetään 39 % päästövähennys vuoden 2005 päästötasosta eli taakanjaksosektorin päästöjen tulisi olla Suomessa 20,6 Mt CO2-ekv. vuonna 2030.
Nykyinen EU:n vuoden 2030 päästövähennystavoite, joka vuonna 2018 energiatehokkuutta ja uusiutuvaa energiaa koskevien direktiivien hyväksymisien jälkeen on nyt noin 45 % vuoden 1990 tasosta. Pitkän aikavälin päästövähennystavoitteena Suomi on hyväksynyt (TEM 2014) EU:n linjauksen 80-95 %:n päästövähennyksestä vuoteen 2050 mennessä (EU 2009).
Nämä edellä mainitut EU:n linjaukset ovat nykyisen ilmastopolitiikan käytännön toimenpiteiden lähtökohtana, jotka eivät kuitenkaan riitä täyttämään EU:n Pariisin sopimuksen sitoumusta rajoittaa maailman lämpötilanousu 1,5 asteeseen. EU komissio (EU 2018b) on siksi tiedonannossaan ’EU:n strateginen pitkän aikavälin visio vauraasta, modernista, kilpailukykyisestä ja ilmastoneutraalista taloudesta’ esittämässä EU:lle vaihtoehtoina olla ilmastoneutraali vuonna 2050. Tällöin siis EU:n ihmisperäisten kasvihuonekaasupäästöjen ja ihmisperäisten nielujen pitäisi olla yhtä suuret. On kuitenkin tulkinnanvaraista, kuinka suuri osa LULUCFsektorin nettonielusta voidaan tulkita olevan ihmisperäistä (Fuglestvedt ym. 2018). EU komission visiossa koko LULUCF-sektorin nettonielu tulkitaan ihmisperäiseksi, mikä on ollut myös tämän selvityksen Suomen hiilineutraaliustavoitteen lähtökohtana.
Pariisin sopimuksessa tavoiteltu ihmisperäisten päästöjen ja ihmisperäisten nielujen tasapaino (ilmastoneutraalius) ei kuitenkaan riitä sopimukseen kirjatun selvästi alle kahden asteen tavoitteen saavuttamiseksi. Viimeistään vuosisadan jälkipuoliskolla nielujen tulisi olla päästöjä suuremmat, eli päästöjen tulisi olla nettonegatiiviset. YK:n ilmastosopimuksen oikeudenmukaisuusperiaatteen mukaan rikkaiden maiden tulee vähentää päästöjään enemmän ja nopeammin köyhiin maihin verrattuna. Näin ollen EU:n tulee olla ilmastoneutraali ja edelleen päästöiltään nettonegatiivinen nopeammin kuin maailma keskimäärin ja vastaavasti Suomen tulee olla nopeammin kuin EU-keskimäärin.
Tässä raportissa esitetään sektorikohtainen visio nettonollapäästötilanteen saavuttamiseksi Suomessa jo 2035. Päästöpolun määrittelyssä käytetään Tilastokeskuksen kasvihuonekaasupäästöinventaarion (NIR) luokittelua. Sektorien päästövähennysten arvioinnissa oletetaan, että päästövähennykset tapahtuvat Suomessa eikä toimenpiteitä jaotella päästökauppa- ja taakanjakosektorin kesken. LULUCF-sektori on käsitelty erikseen.
Tässä yhteydessä ei arvioida kuinka sosiaalisesti oikeudenmukaisella ja kustannustehokkaalla tavalla esitetty päästövähennyspolku toteutuu, eikä myöskään arvioida tarvittavia politiikkatoimia. Tarkoituksena on hahmotella Suomelle päästöpolku, joka konkretisoi tarvittavien päästövähennysten määrää ja aikataulua eri talouden sektoreilla, jotta Suomi toteuttaisi oman osuutensa Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi.