Tässä raportissa tarkastellaan vaihtoehtoja EU:n ilmastopolitiikan arkkitehtuurille vuoden 2030 jälkeen, kun tavoitteena on saavuttaa 90 prosentin päästövähennys vuoteen 2040 mennessä. Raportissa kuvataan EU:n nykyisen ilmastopolitiikan arkkitehtuurin pääpiirteet sekä esitellään keskustelussa esiintyviä vaihtoehtoja sen kehittämiseksi erityisesti päästökaupan osalta. Tämän jälkeen kartoitetaan EU:n päästökaupan kehitysvaihtoehtoja taloudellisen mallinnuksen ja oikeustieteellisen analyysin keinoin.
Päästökauppamallinnuksen avulla tarkastellaan neljää eri skenaariota EU:n ilmastopolitiikan arkkitehtuurille. Mallinnuksen tavoitteena on ymmärtää EU:n 2030-luvun ilmastopolitiikan vaikutusta päästökehitykseen Suomessa ja EU:ssa sekä sen taloudellisia vaikutuksia. Mallinnuksen avulla raportissa tarkastellaan neljää skenaariota vuoden 2030 jälkeiselle EU:n ilmastopolitiikalle: politiikka jatkuu nykyisten sääntöjen mukaan, teknologiset hiilinielut lisätään EU:n päästökauppaan, nykyinen päästökauppa (ETS1) ja tuleva jakelijoiden päästökauppa (ETS2) yhdistetään tai Pariisin sopimuksen 6 artiklan mukaiset kansainväliset ilmastoyksiköt tuodaan osaksi päästökauppaa.
Mallinnuksen perusteella kaikki skenaariot johtavat ilman lisätoimia 85–88 prosentin nettopäästövähennykseen EU:ssa. Suomi saavuttaa kaikissa skenaarioissa kansallisen ilmastolain (423/2022) mukaisen tavoitteen vähentää päästöjä 80 prosenttia vuoteen 2040 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon, pois lukien maankäyttösektorin päästöt. Suomi ei kuitenkaan missään skenaariossa saavuta ilmastolain mukaista hiilineutraaliutta eli päästöjen ja poistumien tasapainoa vuonna 2035 ilman merkittäviä kansallisia lisätoimia. Maankäyttösektorin uusia politiikkatoimia ei käsitelty tarkastelluissa skenaarioissa.
Johtopäätöksinä todetaan, että päästöjen hinnoittelu edistää ilmastopolitiikan kustannustehokkuutta EU:ssa. Suomi hyötyy korkeammasta päästöoikeuden hinnasta, koska Suomen päästöt ovat vähentyneet päästökauppasektorilla verrattain nopeasti ja Suomen huutokauppatulot määräytyvät vakio-osuutena koko EU:n huutokauppatuloista. Pitkällä aikavälillä EU:n kannattaa pyrkiä nykyisen päästökaupan ja tulevan jakelijoiden päästökaupan yhdistämiseen, sillä se luo vahvemman kannustimen teollisuuden päästövähennyksille ja teknologisten nielujen käyttöönotolle.
Teknologisten nielujen liittäminen päästökauppaan loisi vahvan kannustimen niiden kehittämiseksi ja voisi myös tuoda lisätuloja suomalaisille yrityksille. Teknologiset nielut kannattaa kuitenkin liittää päästökauppaan rajatusti sallimalla vain pysyvät hiilidioksidin poistot ja samalla korjata huutokaupattavien päästöoikeuksien määrää tai rajata poistoyksiköiden käyttöä. Ilman korjausta nettopäästöt voivat kasvaa markkinavakausvarannon toiminnan vuoksi. On lisäksi huomioitava, että bioperäisen hiilidioksidin talteenotto ja pysyvä varastointi tuottaa negatiivisia päästöjä vain, jos käytetyn biomassan kestävyys turvataan ja luonnon hiilinielut pidetään riittävällä tasolla ilmastopolitiikan näkökulmasta.
Analyysin perusteella Ilmastopaneeli ei suosittele kansainvälisten ilmastoyksiköiden lisäämistä EU:n päästökauppaan, sillä halpojen kansainvälisten yksiköiden tuominen päästökauppaan laskisi päästöjen hintaa, syrjäyttäisi teollisuuden ilmastotoimia, hidastaisi teknologisten nielujen käyttöönottoa ja siirtäisi investointeja EU:n ulkopuolelle.