Tässä selvityksessä on tarkasteltu teknologisten hiilinielujen potentiaalia, kustannuksia ja realistista kokoluokkaa Suomessa keskipitkällä aikavälillä aiempaa julkista kirjallisuutta tarkemmin. Teknologisilla hiilinieluilla voidaan viitata useaan eri teknologiaan pohjautuvaan keinoon poistaa hiilidioksidia pysyvästi ilmakehästä. Työ on rajattu koskemaan ainoastaan bioperäisen hiilidioksidin talteenottoa ja geologista varastointia energiantuotannosta ja teollisista laitoksista Suomessa. Rajauksen taustalla on oletus, että kyseisillä keinoilla voidaan Suomessa saavuttaa suurin teknologinen nielu keskipitkällä aikavälillä.
Selvityksessä on koostettu ajantasainen tieto kokonaispäästöiltään yli 0,1 MtCO2/vuosi suuruisista bioperäistä hiilidioksidia päästävistä laitoksista Suomessa sekä laskettu laitoskohtaiset kustannukset hiilidioksidin talteenotolle, kuljetukselle ja varastoinnille Pohjanmeren alueelle. Lisäksi hiilidioksidin geologisen varastokapasiteetin näkymiä on tarkastelu julkisten hankkeiden osalta ja näin ennakoitu mahdollisesti vapaan kapasiteetin määrää Suomen teknologisille nieluille. Työssä tarkasteltiin myös käänteistä huutokauppaa, eli tarjouskilpailua, mahdollisena tukimekanismina teknologisille hiilinieluille, joiden tuottamiseksi ei Suomessa ole tällä hetkellä suoria taloudellisia kannustimia, lukuun ottamatta vapaaehtoisia päästömarkkinoita.
Laitosten yhteenlaskettu bioperäinen päästö on n. 28 MtCO2/vuosi. Yhdeksässä laitoksessa bioperäiset hiilidioksidipäästöt ovat suuruudeltaan yli 1,0 MtCO2/vuosi, jolloin mittakaavaedut laskevat teknologisen nielun kustannuksia. Kyseisistä suuremmista laitoksista voitaisiin talteenottaa yhteensä 7,3 MtCO2/vuosi bioperäistä hiilidioksidia rannikolta ja 8,4 MtCO2/vuosi sisämaasta. Hiilinielun tuottamisen yksikkökustannus Suomen teollisista päästölähteistä vaihtelee välillä n. 120—240 €/tCO2 tapauskohtaisesti. Kustannukset ovat edullisimpia suurista rannikolla sijaitsevista laitoksista. Kustannuksiltaan edullisimmat laitokset ovatkin pitkälti valmistavan teollisuuden laitoksia, joissa suuri laitoskoko on tuotannon mittakaavaetujen takia yleistä. Bioperäisten laitosten osalta erityisesti metsäteollisuus korostuu edullisimpien laitosten joukossa. Pienten laitosten osalta kustannuksia alentaisi merkittävästi kuljetusinfrastruktuurin jakaminen muiden laitosten kanssa.
Hiilidioksidin varastokapasiteettia alkaa nykytiedon valossa olla merkittävästi tarjolla kilpailtavaksi vuodesta 2030 alkaen. Julkisten lähteiden varastohankekartoitusten perusteella vapaata varastokapasiteettia Pohjois-Euroopassa on tuolloin odotettavissa noin 10 MtCO2/vuosi, joskin viimeisimmät Tanskasta julkaistut hankesuunnitelmat voivat kasvattaa arviota vapaasta varastokapasiteetista. Varastokapasiteetti voi asettaa merkittävän rajoitteen Suomen teknologisille nieluille tarkasteluaikajaksolla vuoteen 2035 asti, ellei tapahdu merkittävää lisäystä neuvottelu- ja hankevalmisteluaktiivisuudessa.
Käänteisen huutokaupan tai muun tukimekanismin selvitystyö tulisi käynnistää pian, jos hankkeita halutaan toteuttaa 2030-luvun alkupuolella. Suomessa on useita laitoksia, jotka potentiaalisesti voisivat osallistua tarjouskilpailuun ja joissa teknologisen nielun toteuttamisen alustavat kustannusarviot vaihtelevat välillä 120–150 €/tCO2. Toteutuvien hintapyyntöjen suuruutta ja siten tarvittavaa budjettia on vaikea arvioida, sillä teknologian sekä hiilidioksidin kuljetus- ja varastointiketjun toimivuudesta ja kustannuksista ei ole vielä kokemuksia.