Valtiovarainvaliokunta, asunto- ja ympäristöjaosto 4.10.2024
Suomen ilmastopaneelin näkemykset
Keskeisimmät huomiot
- Vuoden 2025 talousarvio herättää huolen ilmastotoimien rahoituksen riittävyydestä; Ilmastopaneeli peräänkuuluttaa hallituksen arviota siitä, miten suunniteltu rahoitus riittää toteuttamaan ilmastolain mukaiset suunnitelmat ja ilmastolain sekä EU-velvoitteiden mukaiset tavoitteet. Ilmastovuosikertomus 2024 toteaa yksiselitteisesti, että ilmastolain mukaisten suunnitelmien toimeenpanoon ei ole ohjattu tarvittavia resursseja. Ilmastopaneeli pitää tilannetta huolestuttavana, varsinkin kun nykypolitiikalla ei olla saavuttamassa tarvittavia päästövähennyksiä ja nielun lisäystä, kuten viimeisimmät perusskenaariolaskelmat osoittavat.
- Suurin osa ympäristöministeriön hallinnonalalle kohdistuneista ilmastotoimien rahoitusten leikkauksista toteutui jo 2024 talousarviossa, kuten kuntien ilmastosuunnitelmien rahoituksen lakkautus, sekä monet kotitalouksien energiamurrosta vauhdittaneet tuet. On edelleen epäselvää, miten hallitus aikoo varmistaa tällä rahoituksella kaavailtujen päästövähennysten toteutumisen muilla keinoin.
- Ilmastotoimien osalta on huomion arvoista, että iso osa toimenpiteistä, joilla kansallisen ilmastolain ja EU:n lainsäädännön mukaisiin tavoitteisiin olisi tarkoitus päästä, toteutetaan muualla kuin ympäristöministeriön hallinnonalalla. Ympäristöministeriön hallinnonalan budjettia katsomalla ei siten selviä kokonaistilanne Suomen ilmastopolitiikan toimeenpanosta. Muiden hallinnonalojen osalta Ilmastopaneeli on erityisen huolissaan maankäyttösektorin kustannustehokkaiden toimien perumisesta sekä liikenteen päästöjä kasvattavasta politiikasta.
- Ilmastopaneeli muistuttaa, että talousarvion arvio on oikeanlainen: ”Kunnianhimoisilla ilmastotavoitteilla luodaan uudenlaista kasvua ja markkinoita vähähiilisille teknologioille ja ratkaisuille.”. Toteutuakseen nämä investoinnit vaativat kuitenkin johdonmukaista ja ennakoitavaa ilmastopolitiikkaa, eivät tempoilevia ohjauskeinoja.
- Talousarvio toteaa, että ”hallitus jatkaa päästöjen vähentämisen ja nielujen vahvistamisen valmistelua ja toimeenpanoa energia- ja ilmastostrategiassaan sekä valmistautuu tekemään ilmastotavoitteiden täyttämiseen liittyviä päätöksiä myös puoliväliriihessä”. Ilmastopaneeli pitää kurssin korjaamista kiireellisenä tehtävänä ja tarjoaa tietotukensa hallituksen käyttöön. (ks. lisää Ilmastopaneeli 2024)