Ministeri Lulu Ranne kirjoitti Itä-Häme-lehden vieraskynässä (11.4.2026), että ylikireistä ilmastotavoitteista luopumalla Suomi saisi merkittäviä taloudellisia säästöjä. Lisäksi hän arvosteli nyt tehtyä ilmastolain arviointia, koska se perustuu Ilmastopaneelin aikoinaan antamaan suositukseen eikä ota huomioon muuttunutta tietopohjaa. Hän näki myös, ettei Suomi tule saavuttamaan hiilineutraaliustavoitetta. Haluan selventää näitä väitteitä.
Suomen ilmastotoimia jouduttavat jo EU:n yhteisesti sovitut velvoitteet vuodelle 2030, eikä pelkästään oma hiilineutraaliustavoite 2035. Suomi on käytännössä tehnyt vain sellaisia ilmastotoimia, joita on pitänyt tehdä EU-velvoitteiden eteen.
Fossiilisten päästöjen vähentämisen kehitys on ollut Suomessa sekä EU-velvoitteiden että Suomen ilmastolain näkökulmasta melko myönteistä ja näyttää olevan sitä myös jatkossa. Samaa ei voi kuitenkaan sanoa maankäyttösektorista, joka kattaa muun muassa maa- ja metsätalouden sekä maankäytön muutosten vaikutukset hiilitaseeseen.
Maankäyttösektorilla ilmastotoimet – jopa hyvin kustannustehokkaat – antavat vielä odottaa itseään. Muutoksen tarve nykypäivästä vuoden 2030 EU-velvoitteeseen on selvästi suurempi kuin siitä eteenpäin vuoden 2035 kansalliseen hiilineutraaliustavoitteeseen.
Kasvihuonekaasuinventaarion tarkentuminen on muuttanut käsitystä maankäyttösektorin päästöistä ja nieluista, mutta laskennan muutokset päivittävät myös EU:n kanssa sovittuja velvoitteita. Laskentapäivityksiä merkittävämpi tekijä nielujen pienenemiseen on ollut hakkuumäärien kasvaminen.
Suomen ilmastopaneelissa arvioimme vuonna 2021 kansallisen päästöbudjetin, jonka puitteissa pysymällä Suomi tekee oman reilun osuutensa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Vuonna 2024 päivitimme arvion uusimmilla ilmastotieteen tiedoilla, mikä osoitti, ettei Suomen vuoden 2035 hiilineutraaliustavoite ole ainakaan liian kunnianhimoinen Suomen reiluksi panokseksi Pariisin sopimuksen 1,5 asteen tavoitteen saavuttamiseen.
On totta, että maankäyttösektorin muuttuminen merkittävästä hiilinielusta päästölähteeksi on tehnyt hiilineutraaliuden saavuttamisen vuoteen 2035 mennessä vaikeaksi. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, kun Suomi täyttää ensin EU:n kanssa sovitut ilmastovelvoitteensa vuodelle 2030.
Pitämällä kiinni ilmastopolitiikan johdonmukaisuudesta Suomella on mahdollisuus kasvattaa osaamispohjaa ja sitä kautta lunastaa itselleen paremmin kaivattua uudistusta talouteen.