Ilmastokokous (COP31) kokoontuu Antalyassa Turkissa 9.–20. marraskuuta tilanteessa, jossa kriittisenä pidetty 1,5 asteen lämpenemisen raja ylittynee lähivuosina. Suomessa ilmasto on lämmennyt tätäkin nopeammin: noin 2,5 astetta 1900-luvun alusta lähtien.
Tieteen viesti ilmastokokoukselle on selvä: vaikka raja ylittyy, 1,5 asteen tavoitteesta ei tule luopua. Sen sijaan ilmastonmuutoksen hillintätoimia on kiritettävä, sillä ratkaisevaa on, kuinka suureksi ja pitkäkestoiseksi ylitys muodostuu.
Kuten Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) on todennut, ilmastonmuutoksen haitalliset seuraukset maailmalla kasvavat nopeasti 1,5 asteen nousun jälkeen. Jokainen asteen murto-osa ja jokainen ylityksessä vietetty vuosi lisäävät vahinkoja sekä peruuttamattomien muutosten ja keikahduspisteiden riskiä.
Nykyiset eri maiden ilmastolupaukset ovat johtamassa yli kahden asteen lämpenemiseen, mikä tekisi paluun 1,5 asteen maailmaan käytännössä mahdottomaksi. Tämän takia maiden ilmastolupausten kunnianhimoa tulee kasvattaa ja niiden toimeenpanoa tulee vauhdittaa merkittävästi, minkä edistäminen on EU:n keskeinen tavoite COP31-kokouksessa.
Lämpötilan nousun pysäyttäminen alle kahden asteen edellyttää fossiilisten päästöjen nopeaa vähentämistä sekä hiilidioksidipäästöjen ja -nielujen nettonollatilannetta tämän vuosisadan puolivälissä. Jotta lämpötila saataisiin ylityksen jälkeen palautettua 1,5 asteen tavoitteeseen, ilmakehästä on tulevaisuudessa poistettava enemmän hiilidioksidia kuin sinne päästetään.
Hiilidioksidia poistuu ilmakehästä luonnonnielujen, kuten metsien ja valtamerien, kautta. Näiden kyky sitoa hiilidioksidia on kuitenkin rajallinen, ja sen odotetaan heikkenevän tulevaisuudessa. Siksi hiilidioksidia on tarpeen poistaa ja varastoida pysyvästi pois ilmakehästä suuria määriä myös teknologisin keinoin.
Teknologiset hiilenpoistot ottavat kuitenkin vasta ensiaskeleita: ne ovat vielä kalliita ja hitaita skaalata. Jotta lämpötilan nousu onnistutaan rajaamaan siedettäväksi, luonnonnielujen vahvistaminen on tärkeää lähitulevaisuudessa samalla kun toteutetaan merkittäviä päästövähennyksiä.
Ilmastonmuutoksen hillinnän kustannuksia verrataan liian usein nykytilan jatkamiseen, vaikka oikea vertailukohta on kokonaislasku, jonka muodostavat ilmastonmuutoksesta aiheutuvat vahingot, kasvava sopeutumistarve sekä tarvittavat hiilidioksidin teknologiset poistot. Ilmastonmuutoksen hillintätoimien lykkääminen siirtää tuleville sukupolville sekä ilmastovahinkojen että kalliin hiilidioksidin teknologisen poiston taakan.
Suomi voi olla muutoksessa kokoaan suurempi toimija vain hoitamalla uskottavasti oman osuutensa. Jokainen nyt vältetty hiilidioksiditonni pienentää sekä lämpötilan ylitystä että sen hintalappua – myös Suomessa.