llmastotoimien vauhdittamisella tällä vuosikymmenellä on kiire; IPCC:n mukaan jokainen asteen kymmenysosa ratkaisee. Juuri nyt eletäänkin ratkaisevaa toimeenpanon vaihetta niin Suomessa kuin muualla maailmassa.
YK:n ilmastokokouksessa on tänä vuonna agendalla erityisesti ilmastorahoitus, jolla tuetaan kehittyvien maiden ilmastotoimia. Samaan aikaan tulee kääntää kaikki rahavirrat, myös yksityiset, ilmastokestävälle polulle pois fossiilisista kohteista.
Kokouksessa olisi saatava myös selkeitä askelmerkkejä päästöjen vähentämiseksi. Erityisesti isoilta päästömailta tarvitaan lupauksia siitä, että ilmastotoimia vauhditetaan, kuten maailmanlaajuisessa tilannekatsauksessa viime vuoden ilmastokokouksessa sovittiin. Esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopumisen tulisi näkyä lupauksissa. Pariisin sopimukseen sitoutuneiden maiden on annettava ensi vuonna uudet, entistä kunnianhimoisemmat kansalliset panoksensa (Nationally Determined Contributions, NDC:t).
Ilmastopolitiikan tulee pohjautua parhaaseen saatavilla olevaan tietoon. Kansainvälisissä neuvotteluissa on tärkeää huomioida hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n koostama tieteellinen tieto. Suomen ilmastopaneeli yhdessä muiden kansallisten ilmastopaneeleiden, EU:n ilmastopaneelin ja ilmastopaneeleiden kansainvälisen verkoston ICCN:n kanssa tarjoaa monitieteisen asiantuntemuksensa kansallisten ja EU:n päätöksentekijöiden käyttöön.
Ilmastopaneelin puheenjohtaja on kokouksessa läsnä paikan päällä
Jyri Seppälä (Bakussa 11.–15.11.)
- yleiskuva ilmastokokouksesta
- Ilmastopaneelin puheenjohtaja, Suomen ympäristökeskuksen professori, , p. 040 740 1708 (Suomi) / +358 50 449 4972 (Azerbaidžan)
Ilmastopaneelin jäsenet seuraavat ilmastoneuvotteluihin liittyviä teemoja
Kati Kulovesi
- yleiskuva ilmastokokouksesta, kansainväliset sopimukset ja oikeudelliset vaikutukset, ilmastorahoitus, hiilimarkkinat
- Itä-Suomen yliopiston professori, , p. 050 439 2173
Hannele Korhonen
- ilmastonmuutoksen eteneminen ja vaikutukset, IPCC:n raportit, kasvihuonekaasut
- Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori ja toimialajohtaja, , p. 029 539 2135
Raisa Mäkipää
- maankäyttö ja metsät
- Ilmastopaneelin varapuheenjohtaja, Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori, , p. 029 532 2197
Antti Arasto
- hiilidioksidin talteenotto, käyttö ja varastointi, vetyratkaisut, fossiilienergiasta irtautuminen, teollisuuden energia ja päästövähennykset
- Ilmastopaneelin varapuheenjohtaja, Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkimusalueen johtaja, , p. 040 015 9052
Kati Koponen
- hiilidioksidin talteenotto, käyttö ja varastointi, CDR, hiilidioksidin poisto, vetyratkaisut, fossiilienergiasta irtautuminen, teollisuuden energia ja päästövähennykset
- Teknologian tutkimuskeskus VTT:n erikoistutkija, , p. 040 487 8123
Lassi Ahlvik
Jaana Halonen
- terveys ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava tutkija, , 029 524 6100
Katso kaikkien Ilmastopaneelin jäsenten yhteystiedot ja tutkimusalat
Kuva: COP29 AOC (Baku stadium)