Suomen hiilineutraaliuden tavoitevuoden määrittely perustuu Suomen ilmastopaneelin vuonna 2021 tekemään arvioon. Suomen ympäristökeskuksen helmikuussa päättyneessä Ilmatar-hankkeessa arvioitiin samalla menetelmällä Suomen päästöbudjettia ja tieteellistä hiilineutraaliustavoitteen perustaa, ja päädyttiin tulokseen, jonka mukaan Suomen hiilineutraaliuden tavoittelu vuoteen 2035 mennessä on edelleen perusteltu.
Tietämyksen lisääntyminen ja päästöjen kehitys muuttavat kuitenkin hiilineutraaliustavoitteen määrittelyn perustaa, mitä pyrimme selventämään tässä kirjoituksessa. Samalla avaamme maankäyttösektorin merkitystä päästöbudjetissa pysymiselle. Kirjoituksessa käydään läpi näitä asioita:
- Suomen ilmastolain hiilineutraaliustavoitteen määrittämisen tieteellisenä taustana on Ilmastopaneelin vuoden 2021 raportissa käytetty menetelmä.
- Vuonna 2024 päivitetty, paremmin ilmastotieteen huomioiva menetelmä tarkentaa Suomen nettopäästöjen lämmitysvaikutuksen arviointia.
- Uudemman menetelmän antama 1,5 asteen tavoitteen mukainen päästöbudjettiarvio ja sen osittaminen Suomelle maksukykyperiaatteen mukaisesti kertoo, ettei Suomen hiilineutraaliustavoite ei ole ainakaan liian kunnianhimoinen.
- Viime vuosina selväksi päästölähteeksi muuttunut maankäyttösektori on syönyt jäljellä olevaa Suomen päästöbudjettia nopeasti.
- Päästöbudjetissa pitäytyminen vaatisi päästöjen erittäin nopeaa vähentämistä ja valtavien nielujen luomista ja ylläpitämistä.
Kansallisen päästöbudjetin lähtökohtana on globaali hiilibudjetti
Ihmiskunnalla on mahdollisuus päästää rajattu määrä kasvihuonekaasupäästöjä ilmakehään, jos globaali lämpeneminen halutaan rajoittaa Pariisin sopimuksen pyrkimyksen mukaisesti 1,5 asteeseen esiteolliseen aikaan (1850–1900) verrattuna.
Pariisin sopimuksen sitoumuksen täyttämiseksi Suomen ilmastopaneeli hahmotteli vuonna 2021 julkaistussa raportissaan Suomelle kansallisen päästöbudjetin vuosille 2020–2050, jonka puitteissa pysymällä Suomi tekisi oman maksukykyperiaatteen mukaisen osuutensa ilmastonmuutoksen hillinnästä.
IPCC:n 1,5 asteen erikoisraportin globaalista hiilibudjettiarviosta laskettiin Suomen osuudeksi 0,235 promillea perustuen BKT:n avulla määritettävään maksukyvyn mukaiseen oikeudenmukaisuusperiaatteeseen. Arviossa päädyttiin siihen, että Suomen tulisi saavuttaa hiilineutraalius vuonna 2035, jolloin siis Suomen alueen päästöt ja nielut ovat yhtä suuret. Pian tämän jälkeen Suomen pitäisi olla hiilinegatiivinen, eli nielujen ylittää päästöt.
Ilmastopaneelin vuoden 2021 raportin julkaisun jälkeen sekä globaalia hiilibudjettia että menetelmiä kansallisen päästöbudjetin määrittämiseksi on tarkennettu. Ilmastopaneelin arviomenetelmä perustui päästöihin ja nieluihin, jotka raportoidaan kansainvälisten ohjeiden mukaisesti Suomen kansallisessa kasvihuonekaasuinventaariossa. Täten myös muut kasvihuonekaasut kuin hiilidioksidipäästöt (CO2) Suomesta sisällytettiin päästöbudjetin arviointiin, vaikka globaalit hiilibudjetit kattavat vain suorat ihmisperäiset hiilidioksidipäästöt. Globaalien hiilibudjettien laadinnan taustalla on kuitenkin näkemys siitä, kuinka muiden kasvihuonekaasujen kuin hiilidioksidin päästöt ja koko globaali hiilenkierto kehittyvät maailmanlaajuisesti.
Uudessa Ilmastopaneelin vuoden 2024 lähestymistavassa lähtökohtana oli edelleen sisällyttää kaikki inventaarion kasvihuonekaasupäästöt maankäyttösektoreineen Suomen oikeudenmukaisen päästöbudjetin määrittelyyn, minkä takia lähtökohtana olivat hiilibudjettien sijasta globaalit päästöbudjetit. Suomen osuuden arviointi näistä budjeteista vaati myös muita muutoksia laskennassa.
Ensimmäinen päästöbudjetti sisälsi kaksi olennaista yksinkertaistusta
Ilmastotieteen näkökulmasta Ilmastopaneelin käyttämä alkuperäinen menetelmä yksinkertaisti päästöjen lämmittävän vaikutuksen laskentaa kahdella olennaisella tavalla.
Ensinnäkin muiden kuin CO2-kasvihuonekaasujen päästöt yhdistettiin ilmastopolitiikassa ja kansallisissa kasvihuonekaasuinventaarioissa käytetyillä Global Warming Potential -kertoimilla 100 vuoden aikajänteellä (GWP100). Tämä tunnetusti aliarvioi erityisesti metaanin lämmittävää vaikutusta lyhyellä aikajänteellä, kuten esimerkiksi Ilmastopaneelin tarkastelemalla vuosien 2020–2050 ajanjaksolla.
Toisekseen kasvihuonekaasuinventaariot laskevat kaikki ihmiskäytössä olevien maiden hiilinielut ja -päästöt ihmisperäisiksi, kun taas globaalien hiilibudjettien taustalaskelmissa kasvaneen CO2-pitoisuuden ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat epäsuorat vaikutukset hiilinieluihin lasketaan osaksi ”luonnollista” hiilen kiertokulkua. Pääosin tämän eroavan kirjanpitotavan takia arvio globaaleista nettopäästöistä on noin 7 Gt CO2 (=7 000 Mt CO2) vuotta kohden pienempi kuin globaalit päästöt ja nielut kokoavan Global Carbon Projectin nettopäästöarvio (noin 40 Gt CO2 vuonna 2024). Tämän kirjanpitotapojen eroavaisuuden huomiotta jättäminen johtaa nettopäästöjen aliarviointiin suhteessa tavoitteeseen tai vastaavasti päästöbudjetin yliarviointiin. Nature-lehdessä vuonna 2025 julkaistun artikkelin mukaan kasvaneen CO2-pitoisuuden ja ilmastonmuutoksen aiheuttamia epäsuoria vaikutuksia ei pitäisi laskea osaksi ihmisperäistä nielua.
Näiden kahden yksinkertaistuksen vaikutusten oletettiin kumoavan toisensa, mutta myöhempi tarkastelu osoitti, että tämä oletus ei pitänyt paikkaansa.
Päästöbudjettia on tarkasteltu myös uudempien, ilmastotieteen paremmin huomioivien laskentamenetelmien avulla
Ilmastopaneelin vuonna 2024 tehdyssä menetelmätarkastelussa arvioitiin sitä, miten Suomen ilmastopaneelin alkuperäinen arvio muuttuisi ottamalla huomioon edellä mainitut menetelmälliset puutteet ja uusimmat arviot jäljellä olevasta globaalista päästöbudjetista.
Ensinnäkin muiden kuin hiilidioksidipäästöjen ilmastoa lämmittävä vaikutus laskettiin energiatasemallilla GWP-kertoiminen käytön sijasta. Ilmastopaneeli arvioi vuoden 2021 raportissaan, että Suomen kansallinen 1,5 asteen tavoitteen mukainen päästöbudjetti vuosille 2020–2050 on 79 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia (Mt CO2-ekv.). Ilmastopaneelin vuoden 2024 menetelmätarkastelussa vastaavan ajanjakson päästöbudjetiksi laskettiin 118 Mt CO2-ekv., kun IPCC:n kuudennen arviointiraportin mukaiset aiempaa suuremmat globaalit hiilibudjettiarviot ovat mukana, ja aiemman Ilmastopaneelin raportin kanssa yhdenmukaisesti ristiriitaa IPCC:n tieteellisten raporttien ja kasvihuonekaasuinventaarion välillä ei huomioitu.
Kun ristiriita sovitettiin ensin globaalilla tasolla, jolloin muun muassa ilmakehän kohonneen CO2-pitoisuuden kasvien kasvua lisäävä vaikutus ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat epäsuorat vaikutukset Suomen laskettiin käytännössä lähes kokonaan Suomen eduksi, tuli päästöbudjetiksi 85 Mt CO2-ekv. Kun taas Suomen päästöbudjetti pyrittiin mahdollisimman tarkkaan sovittamaan vastaamaan Suomen ilmastoa lämmittäviä päästöjä sekä muiden kuin CO2-kasvihuonekaasujen että maankäyttösektorin osalta, tuli päästöbudjetiksi vain -523 Mt CO2-ekv.
Suomen pitäisi siis nettona sitoa kyseinen kasvihuonekaasumäärä vuosina 2020–2050 täyttääkseen maksukykyyn perustuvan osuutensa ilmastonmuutoksen hillinnästä. Merkittävä negatiivinen päästöbudjetti kertoo osaltaan myös 1,5 asteen tavoitteen olevan karkaamassa ja laajamittaisen hiilenpoiston tarpeellisuudesta tavoitteen mahdolliseksi tekemisessä. Samaan maksukykyperiaatteeseen nojaava 2 asteen tavoitteen mukainen päästöbudjetti olisi huomattavasti suurempi, mutta sitä ei ole Suomen osalta tarkasteltu.
Negatiivisen päästöbudjetin tulos selittyy merkittävin osin maankäyttösektorin vaikutuksella silloin, kun ilmastonmuutoksen epäsuorat vaikutukset suodatetaan pois Suomen päästöbudjettitarkastelusta. Tällöin siis Suomen maankäyttösektorin laskennallinen nettonielu heikkenee, koska nimenomaan metsien kasvu on hyötynyt ilmastonmuutoksesta – lämpenemisestä ja CO2-lannoituksesta. Tämän lisähyödyn ei katsota kuuluvan laskelmaan, koska sitä ei lasketa osaksi ihmisperäisiä nettopäästöjä globaaleissa päästöbudjettilaskelmissa, eikä se ole suoraa seurausta Suomen maankäyttösektorin toimista.
Ilmastopaneelin vuoden 2024 menetelmätarkastelussa kasvaneen ilmakehän CO2-pitoisuuden ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat epäsuorat vaikutukset kuten lämpösumman kasvu lisäsivät metsien nettonieluja vuosina 2000–2020 keskimäärin 26 Mt CO2 vuodessa. Arvio tämän passiivisen nieluhyödyn keskiarvosta vuosille 2020–2050 oli 14 Mt. Mallit siis ennustavat epäsuorien positiivisten ilmastovaikutusten heikkenevän.
Yleisesti ilmaston lämpeneminen nopeuttaa maaperän hiilen hajoamista, mikä osaltaan selittää epäsuorien positiivisten ilmastovaikutusten heikkenemistä. Vuosina 2000–2020 ojitettujen suometsien päästöt ovat kasvaneet uusimman kasvihuonekaasuinventaarion perusteella ilmaston lämpenemisen myötä vuositasolla noin 5 Mt ja niiden arvioidaan Luonnonvarakeskuksen uusimpien laskelmien perusteella lisääntyvän vuodesta 2020 vielä vuositasolla noin 10 Mt vuoteen 2050 mennessä, jolloin niiden päästöt olisivat noin 15–16 Mt vuodessa.
Vaikka turvemaiden päästöjen kasvu ei ollut uudessa tarkastelussa mukana ja metsien nettonieluarvioihin liittyy suuria epävarmuuksia, näyttää todennäköiseltä, että metsien ja siten maankäyttösektorin hiilitase on hyötynyt ilmastonmuutoksen lämpenemisen ja kasvaneen CO2-pitoisuuden yhteisvaikutuksesta merkittävällä tavalla ja on hyötymässä siitä myös tulevaisuudessa, mutta mahdollisesti heikentyen enemmän kuin edellä malliarvion yhteydessä esitettiin.
Maankäyttösektorin päästöt ovat syöneet päästöbudjettia
Uudet, Luonnonvarakeskuksen joulukuussa 2025 julkistamat inventaarioarvot kertovat, että Suomen maankäyttösektorin nettonielu on ollut aiemmin tiedettyä parempi vuosina 1990–2019, nettonielun ollessa keskimäärin -28,6 Mt CO2-ekv vuodessa aikaisemman inventaarioarvion -21 Mt sijasta, eli kumulatiivista nettohyötyä on syntynyt -228 Mt vuosina 1990–2020 aikaisempaan tietoon nähden. Tämä ei kuitenkaan ole suoraan hyödynnettävissä hiilineutraaliustavoitteen määrittelyssä, koska tarkastelu perustui vuosien 2020–2050 jäljellä olevan päästöbudjetin arviointiin.
Toisaalta vuosina 2020–2024 maankäyttösektori on ollut keskimäärin vuosittain 5,9 Mt päästö, eli kumulatiivista vajetta oletusnieluun (-21 Mt) nähden on syntynyt vuosina 2020–2024 jo 134 Mt. Suomi on siis maankäyttösektorin tilanteen muuttumisen seurauksena syönyt jo vuosina 2020–2024 jäljellä olevan Ilmastopaneelin vuoden 2024 raportin suurimman päästöbudjettiarvion (118 Mt), jossa emme siis vähentäneet maankäyttösektorin nettotuloksesta muun muassa CO2-lannoituksen ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien epäsuorienvaikutuksien aiheuttamaan hyötyä tai korjanneet GWP100:n käytön aiheuttamaa muiden kuin CO2-kasvihuonekaasujen lämmitysvaikutusten aliarviointia.
Nykytilanteessa ainoa tapa pysyä edes 118 Mt päästöbudjetissa olisi kasvattaa tulevaisuudessa merkittävästi luonnon nieluja. Teknologisten nielujen määrät ovat kuitenkin hyvin rajalliset ennen vuotta 2050. Vaikka Suomi pystyisi vähentämään fossiilisia päästöjä huomattavasti ripeämmin kohti nollaa kuin mitä ilmastosuunnitelmissa on koskaan visioitu, kokonaiskuva luonnon nielujen kasvattamisen merkityksestä ei olennaisesti muuttuisi.
Arvio Suomen maksukykyperiaatteen mukaisesta päästöbudjetista on pienentynyt
Vaikka arviot jäljellä olevasta globaalista hiilibudjetista ovat hieman kasvaneet (tosin toteutuneet päästöt ovat syöneet tämän hyödyn), niin arviot kansallisesta ilmastotieteen kanssa paremmin sopusoinnussa olevasta päästöbudjetista ovat pikemminkin pienentyneet merkittävästi.
Ilmastopaneelin vuonna 2024 tekemän menetelmätarkastelun tulokset ovat lähtötietojen epävarmuuden ja menetelmävalintojen perusteella suuntaa antavia. Ne kuitenkin osoittavat, että Suomen päästöbudjetti on huomattavasti pienempi, kun Suomen päästöjen ilmastoa lämmittävä vaikutus huomioidaan aiempaa tarkemmin eikä passiivista, ilmastomuutoksen tuomaa lisänielua lasketa mukaan.
Yhteenvetona voidaan myös todeta, että maksukykyyn perustuvan oikeudenmukaisuusperiaatteen valossa Suomen vuoden 2035 hiilineutraaliustavoite ei ole ainakaan liian kunnianhimoinen Suomen maksukykyperiaatteen mukaiseksi panokseksi Pariisin sopimuksen 1,5 asteen tavoitteen saavuttamiseen.
Samalla kuitenkin maankäyttösektorin muuttuminen merkittävästä nielusta selväksi nettopäästölähteeksi on tehnyt hiilineutraaliuden saavuttamisen ilmastotieteen näkökulmasta hyvin vaikeaksi. Maankäyttösektorin tilanteen muuttamistarve ei koske vain kansallista ilmastotavoitteemme, vaan yhteisesti EU:ssa sovitun vuoden 2030 ilmastovelvoitteemme saavuttamista.
Ennen kaikkea ilmastotoimia on kiireellistä tehdä, koska jokainen viivytys ja asteen kymmenyksen nousu globaalissa keskilämpötilassa lisää inhimillistä kärsimystä, taloudellisia kustannuksia ja riskiä peruuttamattomista muutoksista.
Viitteet:
Suomen ilmastopaneeli, 2021. Ilmastolakiin kirjattavat pitkän aikavälin päästö- ja nielutavoitteet – Ilmastopaneelin analyysi ja suositukset. Suomen ilmastopaneelin raportti 1/2021.
Lounasheimo, J., Mosley, F., Pihlainen, S., Soimakallio, S., Saikku, L., Ekholm, T. (2026). Ilmastolain tavoitteet ja täydentävät keinot niiden saavuttamiseksi. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 4/2026.
IPCC, 2018: Global Warming of 1.5°C. An IPCC Special Report on the impacts of global warming of 1.5°C above pre-industrial levels and related global greenhouse gas emission pathways, in the context of strengthening the global response to the threat of climate change, sustainable development, and efforts to eradicate poverty [Masson-Delmotte, V., P. Zhai, H.-O. Pörtner, D. Roberts, J. Skea, P.R. Shukla, A. Pirani, W. Moufouma-Okia, C. Péan, R. Pidcock, S. Connors, J.B.R. Matthews, Y. Chen, X. Zhou, M.I. Gomis, E. Lonnoy, T. Maycock, M. Tignor, and T. Waterfield (eds.)]. Cambridge University Press, Cambridge, UK and New York, NY, USA, 616 pp., doi:10.1017/9781009157940.
Partanen, A-I., Weaver, S., Ekholm, T., Palosuo, T., Vesala, T., Seppälä, J., Korhonen, H., Ollikainen, M. 2024. Suomen päästövähennyspolun tarkastelu huomioiden muiden kuin CO2-kasvihuonekaasujen ja epäsuorien nieluvaikutusten rooli. Suomen ilmastopaneelin raportti 2/2024.
Allen, M. R., Frame, D. J., Friedlingstein, P., Gillett, N. P., Grassi, G., Gregory, J. M., Hare, W., House, J., Huntingford, C., Jenkins, S., Jones, C. D., Knutti, R., Lowe, J. A., Matthews, H. D., Meinshausen, M., Meinshausen, N., Peters, G. P., Plattner, G.-K., Raper, S., … Zickfeld, K. (2025). Geological Net Zero and the need for disaggregated accounting for carbon sinks. Nature, 638(8050), 343–350. https://doi.org/10.1038/s41586-024-08326-8.
Luonnonvarakeskus 2025. Maankäyttösektori pysyy suurena päästölähteenä, mutta metsät ovat pieni nielu kasvihuonekaasuinventaarion 2024 ennakkotiedoissa. Luonnonvarakeskus, Uutinen 15.12.2025.
Luonnonvarakeskus. Mela tulospalvelu. Päivitys 22.2.2026.
Kirjoittajat:
Antti-Ilari Partanen, erikoistutkija, Ilmatieteen laitos (Ilmastopaneelin vuoden 2024 raportin pääkirjoittaja)
Jyri Seppälä, tutkimusprofessori, Suomen ympäristökeskus (Ilmastopaneelin puheenjohtaja)