Päästökaupan perusajatus on yksinkertainen: jokaista ilmakehään päästettyä hiilidioksiditonnia kohden on palautettava yksi päästöoikeus. Koska päästöoikeuksia on käytettävissä rajallinen määrä, päästöjen kokonaismäärälle muodostuu poliittisesti päätetty raja. Yritykset voivat ostaa, myydä ja säästää oikeuksia tuleville vuosille. Siksi tärkeintä ei ole yksittäisenä vuonna jaettavien oikeuksien määrä, vaan kuinka paljon niitä on käytettävissä yhteensä vuosikymmenten aikana.
Päästöoikeuksien määrään vaikuttaa kaksi tekniseltä kuulostavaa sääntöä, joiden toimintaperiaate on kuitenkin melko yksinkertainen. Ensimmäinen on lineaarinen vähennyskerroin, joka kuvaa, kuinka nopeasti uusien päästöoikeuksien määrä laskee vuosittain. Komission ehdotuksessa vähennyskerrointa loivennetaan, jolloin uusia päästöoikeuksia lasketaan liikkeelle aiottua enemmän. Vähennyskertoimen loiventamista perustellaan osin sillä, että EU voi toteuttaa päästövähennyksiä myös unionin ulkopuolella. Toinen on markkinavakausvaranto, jonka säännöt kuvaavat, miten oikeuksia poistetaan markkinoilta. Nyt sääntöjä ehdotetaan muutettaviksi siten, että varanto poistaisi markkinoilta vähemmän päästöoikeuksia ja niitä säilyisi enemmän myöhempää käyttöä varten.
Kolmas uudistus koskee pysyvien hiilenpoistojen rahoittamista päästökaupan avulla. Niitä voidaan tuottaa esimerkiksi ottamalla jätteenpolttolaitosten tai metsäteollisuuden savukaasuista talteen bioperäistä hiilidioksidia ja varastoimalla se pysyvästi. Komissio ehdottaa hiilenpoistojen osto-ohjelman rahoittamista huutokauppaamalla 250 miljoonaa uutta päästöoikeutta ensi vuosikymmenenä, ja Suomella olisi potentiaalia tuottaa tästä määrästä merkittävä osa. Mutta koska nielut rahoitetaan uusien päästöoikeuksien myynnillä, ne eivät vähennä nettopäästöjä: sidottua hiilidioksiditonnia vastaan luodaan yhden tonnin lisäpäästö. Näin pysyvät hiilenpoistot käytetään päästökaupan joustoksi sen sijaan, että ne aidosti vähentäisivät nettopäästöjä.
Uudistuksia on valmisteltu ja esitetty vähitellen, eikä niiden yhteenlaskettu vaikutus ole ollut helposti ymmärrettävissä. Olemme siksi päivittäneet aiemmin julkaisemamme päästökauppamallin (Ahlvik ym. 2026) vastaamaan komission ehdotuksia.
Mallinnuksemme perusteella uudistus kasvattaisi EU:n päästökaupan yhteenlaskettuja nettopäästöjä noin 2,0 miljardilla tonnilla vuoteen 2040 mennessä ja 2,9 miljardilla tonnilla vuoteen 2050 mennessä. Jälkimmäinen tarkoittaisi yli kolmanneksen kasvua verrattuna nykysääntöjen mukaisiin kumulatiivisiin päästöihin. Arvioon liittyy epävarmuutta, ja neuvotteluissa tehtävät muutokset voivat muuttaa lopputulosta. Mutta aina kun puhutaan suuruusluokaltaan miljardeista tonneista hiilidioksidia, kyse on lämpenemisen kannalta merkittävistä määristä. Mittakaavaa havainnollistaa se, että päästölisäys vastaisi Suomen yli 60 vuoden nettopäästöjä.
Ilmastovaikutuksen lisäksi päästökaupan muutokset vaikuttavat Suomeen myös muita reittejä:
- Suomen päästökauppasektorin päästöt ovat vähentyneet EU:n keskiarvoa nopeammin, ja meillä on hyvät edellytykset jatkaa päästöjen nopeaa vähentämistä. Suomen saamat tulot päästökaupasta, nykyisin noin puoli miljardia euroa vuosittain, perustuvat kiinteään osuuteen koko EU:n myymistä oikeuksista. Suomi käytännössä kerää päästömaksuja eurooppalaisilta saastuttajilta samalla, kun päästökauppa antaa meidän vähäpäästöiselle teollisuudellemme suhteellista kilpailuetua.
- Euroopan unionilla on sitova tavoite vähentää nettopäästöjä 90 prosenttia vuoteen 2040 mennessä. Kun uudistus lisää päästökaupan päästöjä, se tarkoittaa lisävähennyksiä muille sektoreille, kuten liikenteeseen tai maatalouteen. Näille sektoreille tavoitteet on aiemmin jaettu maksukyvyn mukaan, jolloin Suomi on saanut unionin keskiarvoa tiukemmat tavoitteet. Tiukempi päästökauppa voisi siten vähentää Suomen muille sektoreille kohdistuvia tavoitteita.
- Suomella olisi ensi vuosikymmenenä mahdollisuus tuottaa merkittävästi pysyviä hiilenpoistoja EU:n rahoituksella. Poistojen tuottaminen on kuitenkin kallista, eikä päästöoikeuksien myynnistä saatava rahoitus välttämättä riitä niiden hankkimiseen. Siksi riittävän korkea päästöoikeuden hinta olisi myös tästä näkökulmasta Suomen etu.
Päästökaupan uudistuksessa on lopulta kyse siitä, kuinka paljon EU:n energiantuotanto, teollisuus sekä meri- ja lentoliikenne saavat päästää kasvihuonekaasuja tulevina vuosikymmeninä. Päästökauppa antaa kilpailuetua yrityksille, jotka löytävät keinoja vähentää päästöjään tai poistaa hiilidioksidia, ja hyödyttää siten myös maita, joissa tähän on hyvät edellytykset. Suomi kuuluu tähän joukkoon. Siksi Suomen olisi perusteltua tavoitella johdonmukaisesti komission ehdotuksia tiukempaa päästökauppaa.
Lähde:
Ahlvik, L., Haavisto, J., Koponen, K., Korhonen, S., Kulovesi, K, Kankare, V., Mähönen, M., Eskelinen, S. 2026. Suomi ja Euroopan unionin ilmastopolitiikka 2030-luvulla. Suomen ilmastopaneelin raportti 2/2026.