Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii tehokkaita toimia lähivuosikymmeninä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana päästöt ovat kuitenkin edelleen lisääntyneet. Vuoden 2022 Egyptin ilmastokokous kertoi, että nykyisellään eri maiden päästövähennyssitoumukset ovat riittämättömiä saavuttamaan Pariisissa sovittua tavoitetta, jossa globaali lämpötilan nousu rajoitetaan korkeintaan 1,5 asteeseen esiteolliseen tilanteeseen nähden. Nykyiset sitoumukset johtavat 2,5–3 asteen lämpötilan nousuun (United Nations 2022).
Suomi on muiden teollisuusmaiden tavoin sitoutunut (UNFCCC, 3. artiklan periaate) vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään kehittyviä maita nopeammin. Euroopan unioni (EU) onkin ottanut tehtäväkseen toimia ilmastonmuutoksen hillinnän edelläkävijänä ja pyrkii ilmastoneutraaliksi vuonna 2050. Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna 2035. Jotta ilmasto- ja hiilineutraaliustavoitteet toteutuvat, EU:n, kuten myös Suomen, fossiili- ja prosessiperäisten kasvihuonekaasupäästöjen tulee olla korkeintaan yhtä suuret kuin maankäytön, maankäytön muutoksen ja metsätalouden (LULUCF-sektorin) päästöjen ja poistumien summan eli nettonielun.
EU:n päästöt ovat nykyisin noin kymmenen prosenttia globaaleista päästöistä, minkä takia EU:n päästövähennystoimet eivät ratkaise globaalia päästökehitystä. EU on kuitenkin merkittävä talousalue. Alueen vähähiilisen kysynnän kasvattaminen ei jää sen takia muulta maailmalta huomaamatta ja siten EU:n esimerkillä on vaikuttavuutta välillisesti myös EU:n alueen ulkopuolella.
Suomen oman hiilineutraaliustavoitteen edellyttämät päästövähennykset ovat linjassa EU:n Suomelle asettamien ilmastotavoitteiden kanssa. EU:n päästökauppaan kuuluvat suomalaiset energia- ja tuotantolaitokset vähentävät päästöjään päästökaupan piirissä muiden EU:n alueen päästökauppalaitosten kanssa. EU:n asettamat kansalliset päästötavoitteet näkyvät taakanjakosektorilla, joka kattaa kotimaan liikenteen, kiinteistöjen erillislämmityksen, jätehuollon, työkoneet, F-kaasut, maatalouden metaani- ja dityppioksidipäästöt sekä päästökaupan ulkopuoliset energia- ja teollisuuslaitokset. Suomen tulee näillä alueilla vähentää päästöjä 50 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä (EU 2022). Suomi on pyrkinyt vastaamaan kansalliseen tavoitteeseen laatimalla uuden keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman (KAISU), jossa on esitetty taakanjakosektorille uusia ilmastotoimia ja niitä tukevia ohjauskeinoja (YM 2022). Toimien riittävyys sisältää kuitenkin paljon oletuksia ja epävarmuuksia, minkä takia lopputulos ei välttämättä ole nykyisillä suunnitelmilla riittävä tavoitteiden saavuttamiseksi.
Suomen ilmastopaneelin mukaan johdonmukaista politiikkaa olisi ennakoida toimia, joilla varmistetaan tavoitteiden saavuttaminen taakanjakosektorilla. Tällä hetkellä monessa KAISUn toimenpiteessä oletetaan, että kuluttajat pysyvät muutamaan toimintatapojaan siten, että päästövähennystoimet etenevät kulutuksen eri osa-alueilla. Esimerkiksi kotimaan liikenteen päästövähennyspolun toteutumisen edellytyksenä on, että kuluttajat ostavat riittävästi vähäpäästöisiä ajoneuvoja, etenkin sähköautoja, polttomoottorivaihtoehtojen sijaan. Jos kuluttajat tekevät toimia ilmastopolitiikan suunnitelmissa linjattua enemmän, päästöt vähenevät nopeammin ja tavoitteet saavutetaan yhteiskunnan kannalta kustannustehokkaammin.
Perinteinen ilmastopolitiikka onkin kohdistunut kunkin maan alueella syntyviin päästöihin, jolloin niihin kohdistuneista toimista aiheutuvat kustannukset ilmenevät kuluttajille kohoavina hintoina vaikuttaen heidän valintoihinsa. Väärien hintasuhteiden lisäksi kuluttajien haluttomuuteen ottaa ilmastoystävällisiä ratkaisuja ja toimintatapoja käyttöön on useita syitä. Joissakin tapauksissa esimerkiksi syynä on tietämättömyys käyttökelpoisista, vaivattomista ja oman talouden kannalta kustannustehokkaista ratkaisuista.
Yhteiskunnan oikealla tuella ja ohjauksella voidaan lisätä kuluttajien vähähiilisiä valintoja ja jouduttaa niiden kautta tapahtuvaa myönteistä päästökehitystä. Yhteiskunnan kannattaisikin suunnata tuki- ja politiikkatoimet sellaisiin kuluttajien toimenpidealueisiin, joissa kuluttajat voivat valinnoillaan helposti nopeuttaa päästöjensä vähentämistä ilmastopolitiikan viitoittamaan päästövähennyspolkuun nähden. Näillä toimilla voitaisiin varmistaa päästövähennystavoitteiden toteutumien. Samalla voidaan vähentää päästöjä myös ulkomailla.
Tätä taustaa vasten tässä raportissa on koottu yhteen neljä kulutuksen osa-alueen, asumisen, ruoan, liikkumisen ja muun kulutuksen (tavarat ja palvelut), erillisraportit. Kussakin osaraportissa on pyritty jäsentelemään keskeiset toiminta-alueet, joilla kuluttajat voivat pienentää hiilijalanjälkeään. Tämän jälkeen on tarkasteltu, kuinka nämä toimenpidealueet on otettu huomioon Suomen ilmastopolitiikan perus- ja tavoiteskenaarioissa. Analyysin perusteella on sen jälkeen pyritty tunnistamaan ne kuluttajien toimenpidealueet, joissa kuluttajien toimilla olisi vielä selvästi annettavaa ilmastopolitiikan tavoiteskenaarion toteutumisen jälkeenkin etenkin kotimaan päästöjen vähentämisessä. Näissä niin sanotuissa lisäisissä toimenpidealueissa ja niiden päästövähennyspotentiaaleissa on pyritty ottamaan huomioon, että tarpeeksi suuri kuluttajajoukko voisi ottaa ne käyttöönsä. Tätä varten niiden yhteydessä on pohdittu myös toimenpiteiden käyttöönoton esteitä sekä käyttöönottoa edistäviä keinoja, jotta laaja joukko kuluttajia voitaisiin aktivoida toimenpiteiden pariin. Lopuksi kussakin kulutuksen osa-alueella on vedetty yhteen
näkemykset siitä, millä alueella kuluttajilla olisi suurin potentiaali vähentää päästöjään vuoteen 2030 mennessä tavoiteskenaarion osoittaman päästövähennyksen lisäksi. Tieto siis palvelee ennen kaikkea yhteiskunnan tukitoimien ja ohjauksen suuntaamista. Työn tarkoituksena ei ole minimoida kuluttajien hiilijalanjälkeä, mutta selvitys antaa tietoa ja näkemyksiä myös yksilön hiilijalanjäljen pienentämisen keinoista.
Suomen ilmastopaneeli laati tässä raportissa julkaistujen erillisselvityksen (osat 1–4) pohjalta oman yhteenvedon (Seppälä ym. 2022), jossa tuodaan esiin kuluttajien mahdollisuuksia vähentää päästöjään ilmastopolitiikan tavoiteskenaarion osoittaman päästövähennyksen lisäksi vuoteen 2030 mennessä. Raportissa tarkastellaan myös, mitä nämä toimet merkitsevät suomalaisten kotitalouksien keskimääräisen hiilijalanjäljen kehityksessä.