Turvemaat ovat globaalisti merkittävä hiilivarasto, joiden hyödyntämistä tulisi voimakkaasti rajoittaa ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Suomi on tähän asti hyödyntänyt turvemaita laajamittaisesti maa- ja metsätaloudessa sekä energiantuotannossa. Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää, että turpeen energiakäytöstä luovutaan kokonaan. Suomen tulee myös supistaa taloudellisessa käytössä olevien turvemaiden pinta-alaa ja löytää keinot tuotannon piiriin jäävien sekä energiaturpeen tuotannosta vapautuvien alueiden maaperäpäästöjen rajoittamiseen. Parhaassa käytössään turvemaat ovat koskemattomina, jolloin ne tarjoavat monimuotoisia ekosysteemi- ja virkistyspalveluja. Turpeen energiakäytön vähentäminen on jo meneillään. Myös maataloudessa tarvitaan merkittävä muutos turvemaiden käyttöön, mikä vaatii hyvin valmisteltua toteutusta. Mahdollisiin sosiaalisiin sivuvaikutuksiin ja niiden oikeudenmukaiseen korjaamiseen
on syytä panostaa toimien suunnittelussa.
Ilmastopaneelin Turve-hankkeen tavoitteena on edesauttaa turvemaiden päästöjen vähentämistä Suomessa. Hankkeessa tunnistettiin turpeen ja turvemaiden käytön ongelmakohtia ja etsittiin niihin parhaita ratkaisuja. Tarkastelu tähtäsi erityisesti vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen. Hiilineutraaliuden saavuttaminen vaatii määrätietoisia toimia ja tarvitsee tuekseen vahvaa maankäyttösektorin nettonielua. Turvemaiden maaperäpäästöjen rajoittaminen kasvattaa nettonielua ja täten vähentää hakkuiden markkinaehtoisen vaihtelun vaikutusta nettonieluun. Turpeen hajoamisen hidastaminen ojitetuilla turvemailla on avainasemassa. Sitä tulee edistää hyvin mitoitetuilla toimenpiteillä sekä toimenpiteiden käyttöönottoa tukevilla ohjauskeinoilla.
Tässä raportissa tarkastellaan turvemaiden käyttöä kokonaisvaltaisesti. Tavoitteena on tunnistaa erityisesti toimien toteuttamista vaikeuttavia rakenteita erilaisissa säädöksissä sekä vaikutuksiltaan nopeimpia ja tehokkaimpia ohjauskeinoja. Hankkeeseen osallistui Ilmastopaneelin jäsenten ohella asiantuntijoita Luonnonvarakeskuksesta, Suomen ympäristökeskuksesta ja Helsingin yliopistosta. Kiitämme ministeriöiden ja ELY-keskusten asiantuntijoita, jotka osallistuivat työpajoihin tai kommentoivat työtä hankkeen aikana.
Tämän raportin valmistumisen jälkeen energiaan ja ruuantuotantoon liittyvät huoltovarmuuskysymykset ovat nousseet esiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Energian tuonnin vähentäminen Venäjältä koskee kivihiiltä, öljyä, maakaasua ja biomassaa. Raaka-ainepohjan supistuminen kohdistaa huomion lännestä tuotavaan korvaavaan energiaan sekä kotimaisen energian osalta lähinnä puuhun ja turpeeseen. Suomessa on pohdittava, miten erityisesti lämmitys toteutetaan. Lyhyellä aikavälillä tarvittaneen kaikkia nykyään käytössä olevia energialähteitä. Ensinnäkin tuontienergian korvaamiseksi tulee jouduttaa polttoon perustumattomien lämmöntuotantotapojen – kuten lämpöpumppujen, maalämmön ja syvälämpökaivojen – käyttöönottoa. Toiseksi tuontihaketta voidaan korvata kotimaisella puubiomassalla nuoren metsänhoidon vaiheessa olevista metsistä. Suomessa on nuoren metsän hoitorästejä noin 1,5 miljoonan hehtaarin verran ja sen
energiapotentiaali on noin 50–100 TWh. Tämä määrä riittäisi korvaamaan tuodun energiapuun 2–3 vuodeksi. Kolmanneksi turvetta tarvitaan varmuusvarastoihin Huoltovarmuuskeskuksen arvion mukaisesti. Turve on perinteinen kotimainen kriisipolttoaine, joka otettiin avuksi helpottamaan 1970-luvun öljykriisiä. Se jäi kuitenkin käyttöön verotukien varaan kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Näin ei saa käydä nyt, vaan turpeen käytöstä tulee luopua, kun Suomen lämmöntuotannon päästötöntä perustaa saadaan vahvistetuksi.
Ruuan tuotannon riittävyydestä on noussut esiin myös perusteltua huolta. Suomen osalta kyseessä on enemmän taloudelliseen kannattavuuteen kuin ruoantuotantopotentiaaliin liittyvä haaste. Viljelijöiden lähes jatkuva ja viime aikoina kärjistynyt taloudellinen ahdinko viittaa siihen, että Suomen maatalouspolitiikka ei ole kaikilta osin onnistunut. Peltomaata on enemmän kuin sitä nykyiseen ruoantuotantoon tarvitaan, mutta sitä on paljon tehottomassa käytössä, kun tukia voi saada jopa satoa korjaamatta. On toivottavaa, että viljelijöiden ongelmiin saadaan aikaan ratkaisu markkinoiden ja valtiovallan yhteistoimien avulla. Näiden vaikeuksien korjaaminen ei edellytä turvemaihin kohdistettavan ilmastopolitiikan lieventämistä.