Suomi on hyödyntänyt turvemaita laajamittaisesti maa- ja metsätaloudessa sekä energiantuotannossa. Turvemaiden käytön ja turpeen polton kasvihuonekaasupäästöt olivat noin 22 Mt CO2-ekv. vuonna 2020. Suomen hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen vuoteen 2035 mennessä edellyttää, että turpeen energiakäytöstä luovutaan kokonaan. Suomen tulee supistaa taloudellisessa käytössä olevien turvemaiden pinta-alaa ja löytää keinoja turpeen hajoamisen rajoittamiseen. Ilmastohyötyjen lisäksi toimilla voidaan edistää myös luonnon monimuotoisuutta, tulvasuojelua sekä aiemmin turpeeseen pohjautuneiden tuotteiden kestävämpää tuotantoa.
Turpeen energiakäytön nopeaa vähentymistä ovat edesauttaneet päästöoikeuden hintakehitys, päästöttömän energiantuotannon kilpailukyvyn paraneminen, muutokset energiaverotuksessa sekä kuntien hiilineutraaliustavoitteet. Myös maataloudessa tarvitaan merkittävä muutos turvemaiden käyttöön. Maatalouspolitiikka ei tällä hetkellä tue ilmastotavoitteita riittävän hyvin. Tukijärjestelmä suuntaa enemmän rahoitusta turvepeltojen pitämiseen maataloudessa kuin niiden ympäristöhaittojen torjumiseen.
“Kiireellisin kehityskohde maankäytön kestävämmässä ohjauksessa on uusien ojitusten ja muiden turvemaiden käytön intensiivisyyttä lisäävien toimien hillitseminen. Myös olemassa olevien ojien syventämisen tulisi olla luvanvaraista. Näin mahdollistettaisiin nykyisen hiilivaraston säilyminen ja helpotettaisiin merkittävästi kokonaispäästöjen vähentämistä”, sanoo Ilmastopaneelin jäsen, tutkimusprofessori Kristiina Lång.
Uusia ojituksia olisi mahdollista vähentää esimerkiksi tiukentamalla luvanvaraisuuden kriteerejä vesilain tulkinnassa. Pellonraivauksen luvanvaraisuus ja maankäyttömuutosmaksu voisi myös ohjata toimintaa kustannustehokkaasti oikeaan suuntaan, raportissa todetaan.
“Turvepelloista luopumiseen ja niiden käytön muuttamiseen tarvitaan uudenlaisia kannustimia, kuten tukia turvepeltojen vettämiseen. Esimerkiksi kosteikkoviljelyä kannattaa edistää parantamalla sekä viljelijöiden että jalostavan teollisuuden toimintaedellytyksiä”, Lång toteaa.
Kosteikkoviljely voi Suomessa olla osaratkaisu siirtymävaiheen raaka-ainepulaan turvetuotannon loppuessa. Märillä tai uudelleen vetetyillä turvemailla voidaan tuottaa turvetta korvaavaa biomassaa esimerkiksi energiantuotantoon, kasvualustoihin tai kuivikkeisiin. Osa kosteikkoviljelykasveista soveltuu rakennusmateriaaleiksi, muovia korvaaviksi komposiiteiksi, rehuksi tai erikoistuotteisiin, kuten biohiileksi. Jos polttoturpeen otosta vapautuvilla alueilla aletaan valmistaa turpeesta uusia tuotteita, päästöjä syntyy edelleen. Turvetta korvaavien raaka-aineiden tutkimukseen tulee panostaa ja tuotekehityksessä etsiä kokonaan uusia vaihtoehtoja turvetuotteille.
Ojitettujen soiden ennallistaminen eri keinoin on tärkeää lähivuosina. Pohjaveden pinnan nostaminen on useimmiten ainoa tapa säilyttää turvemaan jäljellä oleva hiilivarasto. Vanhojen turvetuotantoalueiden ja turvepeltojen jälkikäyttömuotona ennallistaminen ja ohutturpeisilla kohteilla metsitys ovat ilmastonäkökulmasta parhaat vaihtoehdot. Metsäojitetuista soista kannattaa ensisijaisesti ennallistaa runsasravinteisia kohteita, joilla saadaan nopeammin ilmastohyötyjä kuin niukkaravinteisilla kohteilla.
Suometsiin soveltuvia maaperäpäästöjä vähentäviä metsänkäsittelymenetelmiä pitää kehittää. Esimerkiksi ojittamattomissa suometsissä avohakkuuseen ja maanmuokkaukseen perustuva metsänuudistaminen tulisi kieltää.
Maankäytön ohjauksen oltava pitkäjänteistä ja ennakoitavaa
Kestävän maankäytön ohjauksen on oltava pitkäjänteistä ja ennakoitavaa. Tarvitaan kansallinen suunnitelma, joka ohjaa hallittuun turvepeltojen alan pienentymiseen.
“Maanomistajat kaipaavat selkeitä linjauksia ilmastotoimista, lisää tietoa menetelmistä ja taloudellisia kannustimia hillintätoimien toteuttamiseen”, Lång sanoo.
“Myös mahdollisiin tuleviin rajoituksiin on syytä varautua. Turvevaltaisten alueiden maa- ja metsätalouden riskejä voidaan minimoida muutosten paremmalla ennakoinnilla. Kansallinen suunnittelu kannattaa aloittaa jo ennen EU:sta todennäköisesti tulossa olevia uusia aloitteita, jotta toimet voidaan räätälöidä Suomen oloihin sopiviksi”, Lång jatkaa.
Turpeen energiakäytön vähenemisen nopea tahti on luonut haasteita oikeudenmukaisen ja hallitun elinkeinosiirtymän turvaamiseen turvealalla työskenteleville. Hallitus tukee turvealan toimijoita ja onkin tärkeää, että he ovat mukana konkreettisten siirtymätoimenpiteiden suunnittelussa. Turvealan kokemuksista kannattaa ottaa oppia maa- ja metsätaloudessa mahdollisesti odotettavissa olevien elinkeinosiirtymien suunnittelussa ja toteuttamisessa.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut esiin huolta ruokaturvasta ja energian riittävyydestä. Turve on perinteisesti toiminut Suomessa kriisipolttoaineena.
“Turpeen käytön vähentämisen peruslinjaa ei ole syytä lähteä muuttamaan. Vihreään siirtymään kuuluu paitsi turpeen polton lopettaminen, myös ojitettujen turvepeltojen ja suometsien käytön muuttaminen kestävämpään suuntaan”, sanoo Lång.
Lisätietoja:
Ilmastopaneelin raportti: Turvemaiden käytön vaihtoehdot hiilineutraalissa Suomessa (pdf). Selvityksessä on ollut mukana Ilmastopaneelin jäsenten lisäksi Helsingin yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijoita.