Energia
Sähköllä merkittävä rooli Suomen kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamisessa
Useiden kansallisten ja kansainvälisten arvioiden mukaan energiajärjestelmien sähköistäminen voi merkittävästi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Sähkön osuus loppuenergiasta nousisi näiden arvioiden mukaan huomattavasti tulevaisuudessa, mikä edellyttäisi myös sähkön tuotannon […]
Suomen cleantech: nykyinen laajuus ja kehitysmahdollisuudet tilastojen valossa – taustaraportti
Kiitos mm. teknologisen kehityksen, Rooman klubin 1970-luvun alussa ennustamia kasvun rajoja ei ole vielä kolkuteltu. Kuitenkin on entistä selvempää, ettei mikä tahansa teknologia tuo riittävän nopeaa […]
Puhtaan teknologian ratkaisut: talous ja ilmasto
Ilmastonmuutoksen hillintä ja fossiilisten päästöjen rajoittaminen edellyttävät siirtymistä hiilivapaan teknologian käyttöön ja uusien puhtaiden ratkaisujen kehittämistä. Puhtaalla teknologialla eli cleantechillä tarkoitetaan yleisesti kaikkia tuotteita, tekniikoita ja […]
Metsien käytön ja metsäbioenergian ilmastovaikutukset
Uusiutuvan energian käyttöä pyritään lisäämään maailmassa mm. osana ilmastonmuutoksen hillitsemistoimia ja energiaomavaraisuuden parantamista. Näissä suunnitelmissa bioenergia olisi maailmassa yksi merkittävimmistä uusiutuvan energian lähteistä. Suomen kotimainen bioenergian […]
Energiajärjestelmät ja päästövähennystoimet – yhteenvetoraportti
Ilmasto- ja energiastrategiassa tulee vastata ilmaston muutoksen hillintä- ja sopeutumishaasteisiin samoin kuin talouden muuttumisesta tuleviin haasteisiin. Energian käyttö aiheuttaa noin 80 prosenttia Suomen kasvihuonekaasujen päästöistä, kun […]
Lämpöpumput ja kaukolämpö energiajärjestelmässä
Tässä työssä tarkasteltiin kaupunkien yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon (CHP, combined heat and power) kaukolämpöä osana laajempaa energiajärjestelmää. Se on vähäpäästöinen tapa tuottaa yhdyskuntien lämmitys, ja sen […]
Rakennetun ympäristön hajautetut energiajärjestelmät
Rakennuskannassa muutokset ovat hitaita ja niiden vaikutukset ovat pitkäaikaisia. Rakennuskannassa tehtävien muutoksien tulisi ensisijaisesti pienentää primäärienergiankulutusta ja sitä kautta vähentää päästöjä. Tämä on tärkeää, sillä uusiutuva […]