Ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuuskysymyksistä on tullut keskeinen osa ilmastopolitiikasta käytävääyhteiskunnallista keskustelua. Ilmastotoimien oikeudenmukaisuuden varmistaminen on kirjattu myösyhdeksi uuden ilmastolain tavoitteista, minkä seurauksena ilmastotoimien oikeudenmukaisuusvaikutuksia tulee jatkossa arvioida osana ilmastosuunnitelmien laadintaa ja toimeenpanon seurantaa. Ilmastopaneelin ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuus –hankkeessa on pyritty lisäämään ymmärrystä siitä, mitä tarkoitetaan oikeudenmukaisella ilmastopolitiikalla. Tässä raportissa tarkastellaan lähemmin, miten ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuutta voidaan arvioida. Arviointityön kehittämiseksi raportissa esitellään joukko oikeudenmukaisuusvaikutusten arviointikysymyksiä.
Perus- ja ihmisoikeudet tarjoavat pohjan, jolle ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuuden arviointi rakentuu. Nykyisten ja tulevien sukupolvien oikeus elämään ja terveyteen edellyttää, että ilmastonmuutosta hillitään ja ilmastonmuutokseen sopeutumista edistetään. Raportissa lähtökohtana on, että ilman ilmastopolitiikkaa ei voi olla oikeudenmukaisuutta. Parhaimmillaan ilmastopolitiikalla voidaan korjata fossiilitalouden epäoikeudenmukaisuuksia. Ilmastotoimien oikeudenmukaisuuden arviointia tarvitaan, ettei ilmastopolitikalla tulla aikaansaaneeksi uusia epäoikeudenmukaisuuksia, varsinkaan ilman, että niitä hyvitettäisiin tavalla tai toisella. Ilmastopolitiikka yksin ei kuitenkaan pysty ratkaisemaan kaikkia oikeudenmukaisuuskysymyksiä, ja siksi huomioon tulee ottaa laajemmat politiikkakokonaisuudet.
Raportissa jäsennellään ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuutta tutkimuskirjallisuudesta johdetun kolmen eri oikeudenmukaisuuden ulottuvuuden kautta; jako-oikeudenmukaisuus, tunnustava
oikeudenmukaisuus ja menettelytapojen oikeudenmukaisuus. Jako-oikeudenmukaisuus tarkastelee ilmastotoimista aiheutuvien hyötyjen ja haittojen jakautumista. Osana jako-oikeudenmukaisuutta tarkastellaan myös hyvittävän oikeudenmukaisuuden kysymyksiä eli toteutuneiden haittojen kompensointia tai haittavaikutusten lievittämistä. Jako-oikeudenmukaisuudessa vaikutusten kohdentuminen eri aluetasoille, paikallisesta globaaliin, vaatii tarkastelua. Tunnustava oikeudenmukaisuus kohdistaa huomionsa siihen, miten ihmisten erilaiset asemat ja esimerkiksi sosiokulttuuriset tekijät vaikuttavat ilmastopolitiikan seurausten kohdentumiseen. Menettelytapojen oikeudenmukaisuuden avulla tarkastellaan sitä, miten reiluja erilaiset poliittisen päätöksenteon vaiheet ovat. Erilaisten haavoittuvuutta lisäävien tekijöiden sekä erityisesti ilmastopolitiikassa keskeisten ryhmien, kuten tulevien sukupolvien ja saamelaisten, huomioiminen on tärkeää osana tunnustavaa ja menettelytapojen oikeudenmukaisuutta.
Oikeudenmukaisuusulottuvuuksien tarkasteluun pohjaten raportissa esitetään joukko arviointikysymyksiä, joita voidaan hyödyntää ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuusvaikutusten arvioinnin kehittämiseen. Arviointikysymykset tarjoavat mahdollisuuden jäsentää ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuusvaikutuksia entistä kattavammin. Eri oikeudenmukaisuuden ulottuvuudet kuitenkin limittyvät, eikä niitä aina ole tarkoituksenmukaistakaan erotella toisistaan.
Johtopäätöksinä todetaan, että eritoten tunnustava oikeudenmukaisuus haastaa politiikan valmistelijoita ja arvioijia pohtimaan oikeudenmukaisuusvaikutuksia entistä syvällisemmin. Olemassa olevat valtaasemat ja saavutetut edut, vähemmistöjen rooli, sekä muun muassa syntymättömien sukupolvien ja saamelaisten oikeudet ovat kaikki huomiota vaativia tekijöitä. Tunnustavan oikeudenmukaisuuden kautta voidaan hahmottaa esimerkiksi menettelytavoista sellaisia vaiheita, joissa on parannettavaa, esimerkiksi juuri edellä mainittujen ryhmien osallistumisen mahdollistamiseksi. Oikeudenmukaisuusarvioinnin kehittäminen on tärkeä osa rakentavaa ristiriitojen ratkomista, jota jatkossakin joudutaan väistämättä tekemään. Tieteenalarajat ylittävä tutkimus on tärkeää oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuusvaikutuksia tulee seurata ja niistä tulee viestiä avoimesti ja saavutettavasti.